Kuva: Senja Rapila

Arttu Lindeman pelkää baarista poistumista: "Silloin joutuu usein tosi epämukaviin tilanteisiin"

19.04.2018 16:15 - Henna Koste

Tubettaja Arttu Lindeman avaa tuoreessa videossaan pelkojaan.

Tubetähti ja räppäri Arttu Lindeman, 21, kertoo tuoreella videollaan peloistaan. Mies listaa pelkäävänsä muun muassa korkeita paikkoja, hammaslääkäriä ja kauhuelokuvia. Erikoisempi pelko on se, että Lindeman pelkää poistua baarista pilkun aikaan. 

- Ensimmäinen jutuista on se, että joutuu tosi usein tosi epämukaviin tilanteisiin, kun joku katsoja, kuuntelija, seuraaja tai kuka tahansa tulee kertomaan minulle tosi henkilökohtaisesti, mitä mieltä hän on minusta. Jos yritän välttää tilanteen, silloin siitä vasta tilanne tuleekin, Lindeman kertoo. 

Hän jatkaa, että kaikki fyysiset ja väkivaltaiset tilanteet pelottavat häntä. Hän ei halua, että pahoinpitely vaikuttaisi hänen videoidensa tekemiseen. Mies korostaa, että hänelle baarista poistuminen ei kuitenkaan ole fobia. 

- Ihan normaalisti aina poistun baarista ja menen kotiin yöksi. On aina superepämiellyttävää ja vähän pelottavaa, kun lähdet keskustan läpi kävelemään, etkä todellakaan tiedä, minkälaista heikkiä ja hannua siellä on vastassa, mies toteaa.

Katso video alta.

Lue myös: Arttu Lindeman yllätti rohkealla hiustyylillään - verrataan Nikke Ankaraan ja Eminemiin

Kilpailut

Uusimmat