Kuva: Katsomo

MTV: Vankilasta vapautunut Jonatan elämästään: "Itsesääliin ei pidä lähteä"

17.10.2018 08:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jonatanin mukaan moni haluaisi muuttaa elämäänsä, mutta ei vain pysty siihen.

Tänään, 17. lokakuuta vietetään jälleen asunnottomien yötä. Kyseessä on päivä, jota on vietetty köyhyyden poistamiseksi Suomessa jo vuodesta 2002. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.

MTV:n tekemässä videohaastattelussa omaa elämäänsä avaa Jonatan, jonka päivät kuluivat kaduilla maleksien ennen vankilaan joutumista. Nyt hän on vapaalla, mutta odottelee jo seuraavaa mahdollista tuomiota.

-  Kaksi kuukautta istuin ja nyt odottelen, että tuleeko seuraavaa tuomiota vai ei. Tässä vaiheessa nautin elämästä. Haluan pysyä liikkeessä ja viettää aikaa läheisten kanssa, Jonatan kertoo hiustenleikkuun yhteydessä.

Jonatanin mukaan meistä jokaisella on se oma "paskamme" jonka kanssa joudumme elämään.

- Kaikilla on se oma paska, jonka ne elämässään näkee. Jokainen sitten karmalla maksaa sen hinnan. Niin minäkin olen tehnyt.

Vaikka uusi tuomiokin on mahdollinen, katsoo Jonatan mieluusti tulevaisuuteen.

- Mietin tulevaisuutta, koulutusta ja sen sellaista. Olen käynyt autolinjan aikoinaan. Muuttohommissa kuitenkin olin, ja niissä olin ihan hyväkin. Se oli kovaa työtä, mutta nautin siitä kuitenkin. Saattoi saada vähän ylimääräistä joiltain eläkeläisiltä, joita kävi auttamassa.

Jonatan myöntää, että on itsekin ollut elämässään suhteellisen negatiivinen. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa sitä, että tekeminen kyllä palkitaan.

- Ihmisen pitää paneutua siihen, että muuttaa elämäänsä. Moni haluaisi muuttua, mutta ei vaan jaksa. Itsesääliin ei kuitenkaan pidä lähteä. Silloin häviää pelin, Jonatan jatkaa.

Koko haastattelun pääset katsomaan alta.

Lue myös: Maailman komein vanki esitteli tiukasti treenattua vartaloaan - niittää mainetta maailmalla!

Kilpailut

Uusimmat