Kuva: AOP

Maailman komein vanki esitteli tiukasti treenattua vartaloaan - niittää mainetta maailmalla!

19.06.2017 13:45 - Katariina Auvinen

Jeremy Meeks ponnisti maailman tietoisuuteen pidätyskuvansa ansiosta. Nykyisin entinen vanki elättää perheensä työskentelemällä mallina.

Entinen vanki, Jeremy Meeks,33, on esimerkki siitä, että vankilan jälkeen voi kääntää elämänsä suuntaa rikollisuudenpoluilta pois. Meeks tuli maailman tietoisuuteen pidätyskuvansa ansiosta vuonna 2014. Häntä on tituleerattu maailman komeimmaksi vangiksi. Mallitoimistot iskivätkin Meeksin kimppuun heti tämän vapautumisen jälkeen. 

Nykyisin mallina itsensä elättävä mies on tuttu näky catwalkeilla. Hän esiintyi alkukeväästä New Yorkin muotiviikoilla. Nyt Meeks on nähty astelevan ilman paitaa Milanossa Philippe Plainin näytöksessä. 

Meeks esitteli tiukasti treenattuaan vartaloaan paistatellen ilman paitaa ainoastaan urheiluhousut jalassaan. Hänellä oli asuun sopivat tennarit sekä kaulassa pitkä ja siro laattakoru. Vaikka Meeksillä ei ole vielä vuosien kokemusta erilaisista muotinäytöksistä, sai hän kiitosta esiintymisestään. 

Kaliforniasta kotoisin oleva Meeks on kolmen lapsen isä. Hänet tuomittiin alkujaan ampuma-aserikoksesta 27 kuukaudeksi vankilaan. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Muistatko vielä superkuuman rikollisen? Jeremy Meeks julkaisi nyt ensimmäisen mallikuvansa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat