Kuva: AOP

Mallikaunotar, 28, ylistää botoxia, mutta katuu huuliensa täyttämistä: "Se meni liian pitkälle"

17.04.2019 11:45 - Katariina Auvinen

Tosi-tv -kaunotar on käyttänyt täyteaineita jo vuosia.

Suomessakin nähdyssä Vanderpump rules -ohjelmassa esiintynyt Lala Kent, 28, väittää, ettei hänelle tule ikinä ryppyjä, koska hän on käyttänyt botoxia jo vuosia. Kentin mukaan botox on estänyt ryppyjen syntymisen, joten niitä ei tule hänelle syntymäänkään. 

- Se on ehkäisevää. Olen käyttänyt botoxia ja täyteaineita niin nuoresta lähtien, ettei minulle ole ehtinyt syntyä ryppyjä, joten ihoni tulee pysymään koko ikäni hyvässä kunnossa, Kent kertoo Andy Cohenille antamassa haastattelussa. 

Cohen tiedusteli, miksi tämä on otattanut täyteaineita itseensä niin nuorella iällä. 

- Se on ehkäisevää. Kun olen 50-vuotias niin minä kuin muutkin ovat tyytyväisiä, että olen ottanut botoxia itseeni. Rakastan sitä, nainen kertoo. 

Nainen on ennenkin avautunut kauneusoperaatioistaan. 

- Oikeastaan kasvoni ovat kokonaan muokattu. En voi kävellä ulkona ja väittää, ettei kasvoilleni ole tehty mitään. Luulen kuitenkin, että olen mennyt hieman liian pitkälle huulieni kanssa ja haluan lopettaa niiden täyttämisen, Kent kertoo. 

Kentin mukaan hän otattaa botoxia otsaansa, täyteaineita poskipäihinsä, leukaan, poskiin sekä huuliin. 

Lala Kent on sitä mieltä, että hän on täytättänyt huuliaan hieman liikaa. (kuva: AOP)

Nainen kuvattuna huhtikuussa 2019. (kuva: AOP)

Tältä nainen näytti vuonna 2016. (kuva: AOP)

Lue myös: Hurja video leviää netissä - nainen menetti melkein huulensa pieleen menneen kauneusoperaation takia

Lue myös: Tähdet, jotka katuvat syvästi kauneusoperaatioitaan - katso kooste

Kilpailut

Uusimmat