Kuva: Shutterstock

Prostituutiota juristityön ohella - kolmekymppinen vaimo paljastaa huimat tulonsa

09.09.2019 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Monet ihmiset ovat kommentoineet naisen paljastuksia.

Naimisissa oleva äiti paljastaa Mirror-lehden haastattelussa, että tienaa hurjia summia prostituutiolla ja päivätyöllään.

30-vuotias Katherine Sears kertoo, että aloitti työskentelemään seksityöläisenä juristityönsä ohella kolme vuotta sitten. Kyseinen ammatinvalinta on aiheuttanut kovaa keskustelua lähipiirissä.

- Luulen, että mitä enemmän näistä asioista puhutaan, niin sitä suuremmat mahdollisuudet meillä on saada siitä täysin laillista toimintaa. Mekin olemme tällä alalla ihan oikeita ihmisiä, ja sitä kaikki eivät aina ymmärrä, Sears sanoo.

Searsin aviomies on asian kanssa täysin sujut ja tukee täysin vaimoaan. Sears on  vähentänyt hieman seksityöläisensä arkea, sillä hän haluaa keskittyä myös uuden lakifirmansa toimintaan sekä lapsensa ja perheensä hoitamiseen

Sears paljastaa haastattelussa myös rahasummat, joita hän tienaa töillään.

- Kolmessa viikossa voin päästä noin 50 000 euron tuloihin.

Searsin paljastukset ovat keränneet huiman määrän kommentteja Mirror-lehden sivuilla.

"Sinulla saattaa olla kymmenen asiakasta päivässä ja miestäsi ei haittaa se? Outoa!"

"Mistä hän tietää, kuka lapsen isä on?"

"Minusta on väärin, että äiti tekee tuollaista työtä. Sanonpa vain sen"

Lue myös: Suomalainen prostituoitu kertoo: Tällainen on päiväni

Lue myös: Entinen prostituoitu avoimena: "Olen joutunut todella pelottaviin tilanteisiin"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat