Kuva: AOP

Ariel Winter, 21, paljasti kolme kuntosalitavoitettaan: "Enää en pudota painoa"

02.11.2019 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Winter kertoi, että lääkitys on vaikuttanut treenaamiseen.

Kiloja karistanut Moderni Perhe -kaunotar Ariel Winter, 21, paljasi tuoreessa Women´s Health -lehden haastattelussa ulkonäkötavoitteensa.

Winter kertoi, että haluaa muun muassa enemmän vatsalihaksia näkyviin.

- Minulla näkyy nyt kaksi vatsalihasta ja haluan niitä enemmän esille. Haluan myös suuremman pepun sekä Michelle Obaman käsivarret, kaunotar paljasti.

Winter sanoi myös, että hänen lääkityksensä vaikutti ennen kehittymiseen.

- Vuosia sitten oli todella vaikeaa saada salilla tuloksia, koska minulla oli vahva masennuslääkitys. Tuo lääke keräsi minuun jatkuvasti kiloja, vaikka treenasin paljon. Onneksi löysin lopulta lääkkeen, joka auttoi mieleeni sekä poisti lihomisen.

Winter ei enää halua pudottaa painoa, vaan kerätä lihasta.

- Ennen halusin vain tiputtaa painoa ja tein paljon cardiota. Nyt tavoitteeni ovat erilaiset, sillä haluan saada lihasta, ja nostelenkin lähinnä vain painoja.

Winter on aikaisemmin kertonut olevansa onnellinen muodonmuutoksestaan. Voit lukea lisää tästä.

(kuva: AOP)

Lue myös: Ariel Winter on onnellinen muodonmuutoksestaan - "Hänellä on nyt hyvä olla"

Lue myös: Ariel Winter, 21, on tyrmäävä näky minihameessa sekä niukassa topissa - katso kuvat!

Lue myös: Ariel Winterin viekoitteleva kuva kerää ihastelua: "Uskomaton näky"

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat