Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Hobitti-trilogian päätösosa vakuuttaa taistelukohtauksillaan - juonesta kritisoitiin

02.12.2019 07:15 - Iiro Myllymäki

Peter Jacksonin ohjaama elokuva paketoi Hobitti-kirjaan perustuneen trilogian.

Taru sormusten herrasta -elokuvilla kriitikot ja yleisöt polvilleen saanut ohjaaja Peter Jackson jatkoi J.R.R. Tolkienin luomassa maailmassa myös Hobitti-trilogiallaan, jonka elokuvat perustuivat Tolkienin Hobitti-kirjaan. Elokuvasarjan viimeinen osa on vuonna 2014 ilmestynyt Hobitti - Viiden armeijan taistelu.

Seikkailufantasiaelokuvassa Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilpi kääpiöjoukkoineen joutuvat hurjaan taisteluun, kun pahuuden voimat uhkaavat vallata Yksinäisen vuoren, ja Keski-Maan tulevaisuus on vaakalaudalla.

Hobitti-elokuvat eivät onnistuneet saamaan yhtä positiivista vastaanottoa osakseen kuin Taru sormusten herrasta -trilogian elokuvat. Elokuvakritiikkejä yhteen keräävä Rotten Tomatoes -sivusto kuitenkin on analysoinut, että suurin osa kriitikoista koki Hobitti-elokuvasarjan viimeisen osan tyydyttäväksi päätökseksi trilogialle. Leffaa kiiteltiin hienoista taistelukohtauksista, mutta monet jäivät kaipaamaan tarinalta lisää syvyyttä.

Hobitti - Viiden armeijan taistelu sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta äänieditoinnista.

Hobitti - Viiden armeijan taistelu
21.00

Nelonen

Lue myös: Hobitti-elokuvan tähdet kokoontuivat ensi-iltaan - tunnistatko näyttelijät ilman maskia?

Lähde: Rotten Tomatoes

Kilpailut

Uusimmat