Kuva: AOP

Camila Cabellon rohkea esitys räjäytti somen - 'Yksi seksikkäimmistä'

17.12.2019 09:15 - Sallamaari Niittymäki

Cabellon esiintymisasu oli kuin Britney Spearsilla aikoinaan.

Vaikka amerikkalaiskuubalainen Camila Cabello, 22, on totuttu näkemään lavalla seksikkäänä ja aistikkaana, laulajatar yllätti faninsa täysin uusimman My Oh My -sinkkunsa rohkealla esityksellä. Latinavaikutteisesta popista tunnettu Cabello esiintyi Jimmy Fallonin isännöimässä The Tonight Show’ssa uudenlaisessa tyylissä. 

Laulaja oli pukeutunut seksikkääseen, siniseen ja neonvihreän väriseen koulutytön asuun. Siihen kuuluivat kellohame, bombertakki, pieni toppi, valkoiset polvisukat ja valkoiset nilkkurikorot. Cabello tanssi seksikkäästi yhdessä kahden taustatanssijansa kanssa. Liikkeisiin kuului paljon muun muassa hameen ja takapuolen heiluttelua. Esitykseen liittyivät myöhemmin myös räppäri DaBaby, 27, ja miestaustatanssijat.

Youtubessa esitys keräsi hetkessä ylistäviä kommentteja.

”Sanonpahan vaan, mutta nuo asut ovat upeat!”

”Hän on viisi kertaa kuumempi kuin tavallisesti.”

”Miten hän voi tanssia noin ja samalla kuulostaa niin hyvältä? Todellinen artisti.”

”En saa silmiäni irti Camilasta! Hän varasti show’n.”

”Okei, hän on kirjaimellisesti yksi seksikkäimmistä tyypeistä.”

”Tämä saattaa olla yksi hänen parhaista esityksistään."

”Tapa jolla Camila liikkuu… Hyvä luoja..”

Myös show’n juontaja Jimmy Fallon hullaantui esityksestä ja kertoi My Oh My -kappaleen olevan suosikkinsa laulajan uusimmalta albumilta. Cabellon toinen albumi Romance julkaistiin joulukuun kuudes päivä.

Katso video esityksestä alta. Jos se ei näy, paina tästä. Näet myös Cabellon julkaiseman kuvan esiintymisasustaan alta. 

Cabello julkaisi kuvan esiintymisasusta myös suositulla Instagram-tilillään.

Lue myös: Laulajatar sekosi totaalisesti tavatessaan Game of Thrones -tähdet - videosta tuli nettihitti

Lue myös: Pussycat Dollsin comeback-esitys tihkui seksiä - erityisesti Nicole Scherzinger esitteli ihoa

Lue myös: Camila Cabello paljasti trikoopeppunsa kuvaajille - teki myös pilaa rintojensa kustannuksella

Lähde: Hollywoodlife

Kilpailut

Uusimmat