Kuva: AOP

Pharrell Williamsin koronalahjoituspyyntö närkästytti somen: "Olen niin kyllästynyt julkkiksiin"

31.03.2020 14:45 - Iiro Myllymäki

Supertähti pyytää seuraajiaan lahjoittamaan koronaviruksen vastaiseen taisteluun, mutta monen mielestä pyyntö on tahditon.

Muusikko Pharrell Williams, 46, on joutunut kritiikin kohteeksi koronaviruspäivityksensä vuoksi. Mies jakoi Twitterissä linkin joukkorahoitussivulle, jolla kerätään varoja sairaaloiden välttämättömien tarvikkeiden lisähankintoihin koronavirusepidemian aikana. Kyseinen joukkorahoitussivu on onnistunut keräämään jo yli 4,3 miljoonaa euroa.

”Sairaaloista alkaa loppua suojaimet, puvut ja muut tärkeät tarvikkeet. Tee lahjoitus ja pyydä myös muita liittymään taisteluun. Olemme tässä yhdessä. Suojataan eturintamassa taistelevia”, Pharrell Williams kirjoittaa päivityksessään.

Näet päivityksen alta tai tästä linkistä.

Williamsin päivitys on saanut useita kritisoivia kommentteja. Monen mielestä on tahditonta, että Williamsin kaltainen rikas mies pyytää todennäköisesti omien tulojensa kanssa kamppailevia kansalaisia lahjoittamaan.

”Kuvittele, että pyydät luultavasti irtisanomisten kohteeksi joutuneita ihmisiä lahjoittamaan rahaa, vaikka voisit vain pyytää muita julkkiksia keräämään rahaa”, kirjoittaa yksi.

”Etkö ole arvoltasi jotain 150 miljoonaa dollaria?” kommentoi toinen.

”Olen niin kyllästynyt julkkiksiin”, on myös kommentoitu.

”Meitä irtisanotaan emmekä pysty maksamaan laskujamme, mutta kiitos kysymästä”, toteaa puolestaan eräs.

Celebrity Net Worth -sivuston mukaan Pharrell Williamsin nettovarallisuus on juurikin 150 miljoonaa dollaria, eli noin 136 miljoonaa euroa, kuten joissain twiiteissä tuodaankin esille.

Pharrell Williams on sittemmin tehnyt tarkennuksen ja kertonut, että on itsekin lahjoittanut rahaa kyseisellä joukkorahoitussivustolla.

"Halusin vain varmistaa, että seuraajillani on mahdollisuus ottaa osaa", Williams kirjoittaa Independentin mukaan.

Lue myös: Pharrell Williamsin kappale herätti pahennusta vuonna 2013 - ymmärtää nyt raiskauskohun syyn

Lue myös: Massoittain amerikkalaisnuoria juhli koronasta piittaamatta - kommentoivat nyt tekoaan

Lähteet: Independent, Celebrity Net Worth

Kilpailut

Uusimmat