Kuva: AOP

Simpsoneista 27 vuoden jälkeen potkut saanut säveltäjä syyttää tuotantoa "valheista ja petoksesta"

29.07.2020 08:15 - Roy Kokkonen

Alf Clausen sai potkut sarjan säveltäjän tehtävästä kolme vuotta sitten. Vuonna 2019 hän haastoi tuotantoyhtiön oikeuteen väittäen, että potkut johtuivat hänen iästään ja vammaisuudesta.

Palkittu Simpsonit-tv-sarjan entinen säveltäjä Alf Clausen, 79, syyttää tuotantoyhtiön salanneen hänen potkujensa syyn "valheilla ja petoksella".

Clausen vastasi sarjassa kuultujen kappaleiden säveltämisestä 27 vuoden ajan, kunnes hänet irtisanottiin vuonna 2017. Hän ehti säveltää musiikit yli 560 jaksoon. Säveltäjä oli 21 kertaa Emmy-ehdokkaana, joista hän voitti kaksi. Simpsonien tunnusmusiikkia hän ei ole tehnyt, sen sävelsi Danny Elfman.

Uutisoimme viime vuonna, että Clausen haastoi sarjaa tuottavan Foxin oikeuteen. Tuotantoyhtiön mukaan irtisanomisen perusteena oli se, että ohjelma halusi ottaa toisenlaisen suunnan musiikillisesti.

Vuonna 2019 jätetyssä kanteessa Clausenin asianajajat pitävät irtisanomista syrjivänä. . ”Tämä väite on valheellinen tekosyy. Sen sijaan laiton irtisanominen johtuu asianomistajan havaitusta vammaisuudesta ja iästä”, kanteessa kirjoitettiin.

Clausenin asianajajien julkaisemassa tuoreessa lausunnossa tuottajia syytetään käyttäneen valheita ja petosta irtisanomisen oikean syyn peittelemiseen.

Yhtenä syynä irtisanomiselle on kerrottu tuottajien epäilykset siitä, kykeneekö Clausen säveltämään modernia musiikkia kuten räppiä. Aiemmin tänä vuonna ohjelman päällikkö Matt Selman sanoi lausunnossa, että ohjelman "luovia mahdollisuuksia rajoittivat Clausenin kyvyt".

Asiaa käsitellään kuulemistilaisuudessa 5. elokuuta. 

 Lue myös: Myös Simpsonit teki muutoksen: Ei tummaihoisia roolihahmoja valkoisille ääninäyttelijöille

Lue myös: Realistiset Simpsonit-hahmot hämmentävät nettikansaa: "En tiedä, pitäisikö pelätä vai ihailla"

Lue myös: Ennustiko Simpsonit koronaviruksen? Videopätkä leviää netissä

Lähteet: Deadline, Independent

Kilpailut

Uusimmat