Kuva: AOP

Hittiräppäriltä suoraa tekstiä Donald Trumpin tukijoista: Kuin väkivaltaisen parisuhteen uhrit

04.11.2020 11:45 - Iiro Myllymäki

Will.i.amin mielestä Donald Trumpin rinnalla pysytään, koska ei osata lähteä pois.

Yhdysvalloissa lasketaan parhaillaan presidentinvaalien ääniä, ja kisasta näyttää tulevan ennakoitua tiukempi. Myös monet julkisuudenhenkilöt ovat ottaneet kantaa vaaleihin, ja yksi heistä on Black Eyed Peas -yhtyeestä tunnettu räppäri Will.i.am, 45. Mies on tehnyt selväksi, että on demokraattien Joe Bidenin kannalla. Istuvaa presidenttiä Donald Trumpia Will.i.am on kutsunut muun muassa narsistiksi ja todennut tämän jakaneen Amerikkaa vihalla ja propagandalla.

Nyt räppäri on puhunut aiheesta Good Morning Britain -ohjelmassa. Will.i.am sanoi, että Trumpin uudelleenvalinta olisi ”hyvin kamala asia”. Tähän juontaja Susanna Reid totesi, että kaikista kohuista huolimatta monet ovat edelleen Trumpin kannalla ja uudelleenvalinta on mahdollinen. Tähän Will.i.am vastasi vertauksella.

- Näinhän se on missä tahansa väkivaltaisessa suhteessa. On ihmisiä, jotka pysyvät puolisonsa rinnalla ja kokevat väkivaltaa, koska he eivät osaa lähteä pois. Se ei tarkoita sitä, että he olisivat onnellisia suhteessa, Will.i.am sanoi.

Mies uskoo, että kuluneen neljän vuoden presidenttikauden aikana monet yhdysvaltalaiset ovat vain tyytyneet osaansa eivätkä ole löytäneet uskoa tilanteesta poispääsyyn.

- Jos tätä jatkuu vielä toiset neljä vuotta, se olisi tuhoisaa Amerikan suunnalle, Will.i.am sanoi.

Lue myös: Donald Trump hyökkää Lady Gagaa ja Jon Bon Jovia vastaan: "Hän aina nuoleskelee persettäni"

Lue myös: Kanye West äänesti itseään Yhdysvaltain presidentinvaaleissa - kannattaako Kim Kardashian miestään?

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat