Kuva: AOP

Salma Hayek punapäänä - näyttelijä värjäsi hiuksensa kohuelokuvaa varten

24.04.2021 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Houce of Gucci saa ensi-iltansa 24. marraskuuta.

Ridley Scottin ohjaama House of Gucci -elokuva on herättänyt jo paljon kohua, vaikka se saa saa tietojen mukaan ensi-iltansa 24. marraskuuta 2021.

Kyseisessä leffassa Lady Gaga näyttelee Mauricio Guccin vaimoa Patrizia Reggiania, joka tuomittiin vankeuteen miehensä murhan suunnittelusta. Palkkamurhaaja Benedetto Ceraulu ampui Guccin Milanossa vuonna 1995.

Patrizia Reggiania oli suuttunut kovasti Gagalle elokuvan tiimoilta.

Lady Gagan lisäksi elokuvaa tähdittävät muun muassa Adam Driver, Al Pacino, Jared Leto, Camille Cottin, Jeremy Irons sekä Salma Hayek, jonka roolihahmosta on nyt levinnyt kuva julkisuuteen.

Hayek näyttelee elokuvassa Giuseppina "Pina" Auriemmaa ja on rooliaan varten värjännyt hiuksensa punaisiksi. Auriemma oli myös mukana Guccin murhan suunnittelussa ja hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen.

Näet kuvan Hayekista alta.

Salma Hayek House of Gucci -elokuvan kulisseissa. (kuva: AOP)

Lue myös: Salma Hayek avautui Desperado-elokuvan seksikohtausten teosta: 'Olin kauhuissani'

Lue myös: Tunnistaisitko Jared Letoa House of Gucci -elokuvan kulisseista? Katso hämmentävä kuva

Lue myös: Lady Gaga suututti Gucci-elokuvassa esittämänsä naisen, joka tilasi miehensä palkkamurhan

Lähde: Irish Times

Kilpailut

Uusimmat