Kuva: AOP

Lady Gaga suututti Gucci-elokuvassa esittämänsä naisen, joka tilasi miehensä palkkamurhan

30.03.2021 14:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Lady Gaga esittää House of Gucci -elokuvassa Maurizio Guzzin palkkamurhasta tuomittua ex-vaimoa Patrizia Reggiania. Reggiani on asiasta kaikkea muuta paitsi iloinen.

Poptähti Lady Gaga, 35, esittää Ridley Scottin ohjaamassa House of Gucci -elokuvassa muotimerkin perustajan Maurizio Guccin vaimoa Patrizia Reggiania, 72.

Elokuva kertoo seurapiireissä viihtyvästä Patriziasta, joka tuomittiin ex-miehensä murhasta vuonna 1998. 

Siitä huolimatta, että Reggiani on jo vapautunut vankilasta ja voi hyvin, Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Joanne Angelina Germanotta, ei ole ottanut häneen yhteyttä.

– Minua ärsyttää, että Lady Gaga näyttelee minua ilman, että hänellä olisi ollut säädyllisyyttä ja hienotunteisuutta edes tulla tapaamaan minua, hän kertoo italialaiselle uutistoimisto ANSA:lle.

– Kyse ei ole rahasta. En saa elokuvasta senttiäkään. Kysymys on kunnioituksesta ja hienotunteisuudesta.

Elokuvaa tehdään parhaillaan Italiassa. Kuvaukset ovat siirtyneet Roomasta Milanoon, jossa Gucci ammuttiin.

Lady Gaga kuvattuna House of Gucci -elokuvan kulisseissa. (kuva: AOP)

Maurizio Gucci ja Patrizia Reggiani avioituivat vuonna 1973 ja saivat kaksi lasta. Vuonna 1985 Gucci kertoi lähtevänsä työmatkalle ulkomaille, mutta ei koskaan palannut vaimonsa luokse, vaan asettui Firenzeen sisustussuunnittelija Paola Franchin kanssa.

Heidän avioeronsa vahvistettiin vuonna 1991, ja vuotta myöhemmin Reggianilla diagnosoitiin aivokasvain, joka leikattiin onnistuneesti. Vaikka leikkaus onnistui, hän on myöhemmin sanonut kasvaimen vaikuttaneen hänen harkintakykyynsä myös operaation jälkeen.

Maaliskuussa 1995 Gucci ammuttiin kuoliaaksi Milanon toimistonsa ulkopuolella. Asemiestä ei saatu kiinni, ja vaikutti pahasti siltä, että juttu jäisi selvittämättä. Kaksi vuotta murhan jälkeen poliisi sai sattumalta kuulla ilmiantajalta, että eräs ovimies oli kehuskellut tappajan värväämisellä.

Johtolangan avulla jäljet päättyivät Reggianiin, joka sai syytteen ex-miehensä palkkamurhasta. Hänet tuomittiin 29 vuoden vankeusrangaistukseen vuonna 1998.

18 vankeusvuoden jälkeen Reggiani armahdettiin vuonna 2016 hyvän käytöksen vuoksi. Vankilasta vapauduttuaan hänelle maksettiin yli 18 miljoonaa euroa elatusmaksuja Guccin kuolinpesästä vuonna 1993 tehdyn avioerosopimuksen takia.

Reggianilta kysyttiin aikanaan, miksi hän ei ampunut miestään itse, vaan tilasi palkkamurhaajan.

– En halunnut ampua huti, hän vastasi.

Lue myös: Ensimmäinen kuva Gucci-elokuvan kulisseista sai yleisön innostumaan - katso miltä pääpari näyttää

Lue myös: Lady Gagan ammutuksi joutunut koiranulkoiluttaja joutui hengityskoneeseen: 'Kävin lähellä kuolemaa'

Lähteet: ANSA, Mirror

Kilpailut

Uusimmat