Kuva: Mikko Räsänen

Pauliina Puurila sai tyttäriltään koskettavan muistutuksen - "Tuntui todella ihanalta"

08.05.2021 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää ja Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa ääneen pääsevät monille tutut äidit.

Tällä viikolla Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa kuullaan äitejä, sillä sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Ääneen pääsevät Minea Blomqvist-Kakko, Arja Koriseva, Johanna Pakonen, Minna Kuukka ja Pauliina Puurila.

Ohjelman juontaja Satu Kotonen saikin kerättyä vierailtaan paljon erilaisia äitiyteen liittyviä muistoja ja ajatuksia ja muun muassa Iskelmän Aamuklubin -juontaja Puurila muistaa hyvin hetken, kun oli eroamassa.

- Minulla äiteyteen liittyy suuria tunteita. Muistan, kun olin eroamassa ja tyttäreni olivat siinä vaiheessa 16- ja 19-vuotiaita ja asioista pystyi puhumaan niiden oikeilla nimillä. Silloin huokasin ääneen, että mitäköhän tästä oikein tulee, Puurila pohjustaa.

Tyttäret olivat kertoneet äidille sen asian, minkä ovat itse oppineet.

- Tyttäreni sanoivat yhteen ääneen, että miksi puhut noin, koska olet äiti aina sanonut, että kaikki järjestyy! Se on kuulemma isoin oppi, jonka he ovat minulta saaneet. Jos olen tällaisen opin antanut heille, ja he muistavat sen, niin se tuntuu kyllä todella ihanalta.

- Suurin osa äideistä varmaan kantaa välillä syyllisyyttä, niin tuossa tuli sellainen hetki, että ei ole kaikki mennyt ihan pieleen. Äiteyttä ei opita yliopistossa, Puurila nauraa.

Kuuntele Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmaa Iskelmältä sunnuntaina tai suoraan Podplay-palvelusta.

Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Ismo Leikola saa polttoainetta vaimonsa naurusta - pariskunta kirjoitti kirjan huimasta elämästään

Lue myös: Ismo Leikola saa polttoainetta vaimonsa naurusta - pariskunta kirjoitti kirjan huimasta elämästään

Kilpailut

Uusimmat