Kuva: AOP

Jussi-palkittu Mimosa Willamo tähdittää rajua rikossarjaa, joka vie kuolemanrangaistusten maailmaan

29.10.2021 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Uutuussarja nähdään ensi vuonna Elisa Viihde Viaplayssa.

Näyttelijä Mimosa Willamon, 27, seuraava aluevaltaus on rikostutkijan rooli Elisa Viihde Viaplayn tulevassa alkuperäissarjassa Cell 8.

Muun muassa sarjoista Roba ja Karppi tunnettu Willamo esittää sarjassa pääroolin Mariana Hermanssonina, jolla on myös henkilökohtainen suhde sarjan alussa pahoinpitelystä pidätettävään mieheen. Willamon roolihahmo ryhtyy tutkimaan monimutkaiseksi osoittautuvaa rikosvyyhtiä.

Sarjan kuvauksia jouduttiin alunperin lykkäämään koronapandemian vuoksi ja Willamo onkin innoissaan, että pääsi palaamaan sarjan pariin.

- Olen odottanut, että pääsen palaamaan takaisin tähän rooliin. Cell 8 ei kerro vain siitä, miten poliisina kuuluu tehdä oikein, vaan miten ihmisenä kuuluu tehdä oikein, Willamo kuvailee.

Sarjassa liikutaan rankkojen aiheiden ympärillä ja pohditaan esimerkiksi kuolemanrangaistusta.

- Kuolemanrangaistus on vaikea mutta tärkeä aihe keskusteltavaksi. Eurooppalaisena tuntuu suorastaan absurdilta, että joku ylipäätänsä voidaan tuomita kuolemaan, ja on vielä järkyttävämpää tietää, että ihmisiä tuomitaan niin tälläkin hetkellä, Willamo kertoo.

Sarja perustuu menestyneen ruotsalaisen rikoskirjailijaduon Roslund & Hellströmin kirjoihin. Sarja julkaistaan Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa vuonna 2022.

Lue myös: Elena Leeve samaistuu roolihahmoonsa Maria Kallioon - uutuussarjan murhat tulivat näyttelijän uniinkin

Lue myös: Matleena Kuusniemi sujahtaa milloin patologin, milloin viulistin rooliin - "Tärkeintä, että itse uskot"

Lähde: ePressi

Kilpailut

Uusimmat