Kuva: Minttu Tikkanen

Matleena Kuusniemi sujahtaa milloin patologin, milloin viulistin rooliin - "Tärkeintä, että itse uskot"

06.08.2021 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Näyttelijä Matleena Kuusniemi ei hätkähtänyt rikossarjassa vilisevistä ruumiista.

Matleena Kuusniemi, 47, on urallaan päätynyt näyttelemään yhtä jos toista, viimeisimmäksi roolin patologina tulevassa Maria Kallio -rikossarjassa. Kuusniemi kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että häntä eivät hätkäyttäneet kuvauksissa vilisseet ruumiit.

- Näyttelijän työssä on ihmeellistä se, että vaikka olisi mitä fobioita, niin kaikki unohtuu, kun kamera käy, Kuusniemi kertoo.

Eniten hän tuskasteli vaikean, lääketieteellisen termistön omaksumisessa. Hän kertoo saaneensa perehdytystä rooliinsa todellisuudessa patologian osastolla toimineelta henkilöltä, joka seurasi kuvauksia ja valvoi, että Kuusniemen puheet ja toiminta pysyvät uskottavina. 

- Kyllä jotkin näytti hurjilta, mutta vaikeinta oli silti terminologian opetteleminen, näyttelijä naurahtaa.

Samassa haastattelussa Kuusniemi kertoo myös, että tekisi itse mieluusti paljon runsaamminkin taustatyötä roolejaan varten, mutta niille on usein harmillisen niukasti aikaa. Silti roolissa kuin roolissa täytyy pystyä toimimaan uskottavasti.

- Näyttelijän työssä tärkeintä on ehkä se, että itse uskot itseesi, roolihahmoosi ja siihen, mitä hahmo ajattelee, sanoo ja tekee. Mitään ei oikeastaan tarvitse osata, jos vaan uskot. Totta kai auttaa, kun johonkin asiaan tutustuu ja treenaa, niin saa itseluottamusta ja on helpompi uskoa itseen, mutta suurimmaksi osaksi tämä työ on mielestäni uskomusammatti, Kuusniemi kuvailee. 

Aikaisemmin Kuusniemi on näytellyt muun muassa huippuviulistia vuonna 2018 ilmestyneessä elokuvassa Viulisti. Tulevaisuudelta hän toivoo aina uusia haasteita. 

- Mitä vaikeampaa, sen parempaa, Kuusniemi intoilee.

Viime vuosina hän kertoo haastaneensa itseään muun muassa komedian parissa, vaikka mieltääkin vahvuudekseen ennemmin draamatuotannot. Kuusniemi kuitenkin iloitsi pääsystään opettelemaan uutta.

Uutuussarja Maria Kallio alkaa C More -suoratoistopalvelussa 19. elokuuta 2021.

Lue myös: Koukussa-tähti: "Siedän rumia hiuksiani työn takia"

Kilpailut

Uusimmat