Kuva: Mikko Räsänen

Danny joutui aikoinaan naisfanin erikoisen huijauksen kohteeksi - "Kekkosen kansliasta soitettiin"

16.11.2021 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Eräs nainen kertoi olevansa töissä presidentin kansliassa ja pyysi Dannyä Urho Kekkosen vieraaksi. Nainen tuli lopulta Dannylle yöksi sopimaan yksityiskohdista ja aamulla tapahtumien kulku selvisi laulajalle.

Satoja tuhansia albumeita myynyt laulaja ja musiikkineuvos Danny, 79, aloitti uransa jo 1960-luvun alussa. Laulajan ura ampaisi nopeasti nousuun, ja mies kertookin Radio Nostalgian haastattelussa juontaja Susanna Heikille, että fanit olivat tuolloin hyvin riehakkaita.

- Se kuului siihen aikaan. Silloin The Beatles -kuume tarttui Suomeen ja se näkyi se myös täällä.

Dannyn ensimmäinen studioalbumi Se olla voi toisinkin päin julkaistiin vuonna 1966. Tänä syksynä laulaja julkaisi uuden Kunnioittaen, Danny -levyn, joka on totuuspohjainen. 

- Jokainen tarina, joka siinä kerrotaan, on totuuspohjainen. Kun teimme albumia, niin meillä oli hyvin hauskoja illanviettoja, joissa pohdimme historiaamme, ja saimme näitä tarinoita levylle. Siellä on muun muassa kunnianosoitus neljälle eri naiselle. 

- Levyllä muun muassa kerrotaan, kuinka eräs nainen soitti minulle presidentin kansliasta ja kutsui itsensä kylään minun luokseni, sillä presidentti Urho Kekkonen halusi minut esiintymään ulkomaalaisille vieraille. Kekkonen oli kuulemma tarkka yksityiskohdista, joista piti sopia etukäteen, ja nainen tuli tämän vuoksi kotiini.

Lopulta nainen jäi Dannylle yöksi ja heidän tiensä erkanivat aamulla. Danny soitti takaisin kansliaan.

- Seuraavana aamuna soitin takaisin kansliaan, koska emme olleet sopineet mistään yksityiskohdista. Halusin tarkistaa päivämäärät, mutta sieltä vastattiin, että tällainen nainen ei ole siellä töissä, Danny nauraa.

Danny täyttää syksyllä 2022 80 vuotta. Suunnitelmissa on jättää jäähyväiset Ruotsissa asuville faneille ja kiertää kattavasti Suomea. 

- Jos saan olla mukana vielä ensi vuonna, niin tarkoitus on pitää jäähyväiskiertue Ruotsissa. Suunnittelemme myös Suomeen 30 konsertin keikkaputkea. 

Lue myös: IL: Danny teki Erika Vikmanille omistetun kappaleen - nainen murtui kyyneliin kuunnellessaan

Lue myös: Seura: Danny kasvoi ilman äitiä ja isää ja tukeutui veljeensä - "Meillä oli vain toisemme"

Voice.fi, Nostalgia, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa. 

Kilpailut

Uusimmat