Kuva: YouTube

Robert Pattinsonin ääni oli liian kauhistuttava Batmaniksi: "He käskivät minut lopettamaan sen"

18.02.2022 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Pattinson olisi innokas tekemään useampiakin Batman-elokuvia.

Tulevaa The Batman -elokuvaa tähdittävä näyttelijä Robert Pattinson, 35, kertoo, että hänen alkuperäinen ehdotuksensa Batmanin ääneksi oli tuotantotiimin mielestä liian kauhea ja näyttelijä käskettiin muuttamaan sitä.

- Yritin sitä ensimmäiset pari viikkoa, mutta se näytti vain täysin kauhistuttavalta ja he käskivät minut lopettamaan sen, Pattinson kertoo.

Näyttelijä kuvailee, että häntä edeltävät näyttelijät ovat esittäneet Batmanin usein hyvin samankaltaisena ja Pattinson itse olisikin halunnut sanojensa mukaan tehdä jotain "radikaalisti erilaista".

- Kaikki tekevät sellaisen soraisen mörinän. Ajattelin, että aion tehdä päinvastaisen, aion olla todella kuiskiva, Pattinson muistelee kokeiluaan.

Pattinson kertoo haastattelussa myös keskustelleensa viime aikoina ohjaaja Matt Reevesin kanssa siitäkin, voisiko hän tähdittää mahdollisesti kokonaisen elokuvasarjan verran Batmaneita. 

- Puhuin Mattille trilogian tekemisen ideasta ja se olisi ihanaa. Olen todella nauttinut prosessista ja tämä on hauska hahmo näytellä, Pattinson vihjaa.

Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 4. maaliskuuta 2022.

Lue myös: The Batmanin uusi traileri näyttää esimakua Batmanin ja Catwomanin tulisesta suhteesta

Lue myös: Robert Pattinsonin rooli Batmanina kerää ylistystä: "Hänen muodonmuutoksensa on käsittämätön"

Lue myös: Robert Pattinsonin tähdittämä Batman-elokuva sai ikärajaluokituksen - "Sisältää raakaa väkivaltaa"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat