Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Keanu Reeves, Johnny Depp tai Tom Cruise? Heitä kaikkia pohdittiin RoboCopin rooliin

09.03.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elokuvan pääosassa nähdään näyttelijä Joel Kinnaman.

Vuonna 2014 ilmestynyt RoboCop on uusintaversio lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin ilmestyneestä samannimisestä alkuperäisteoksesta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 2020-luvun loppupuolelle, jossa vakavasti vahingoittuneesta poliisista tehdään kaupunkia suojeleva robottipoliisi.

Elokuvan on ohjannut brasilialainen José Padilha, 54, ja pääosissa nähdään Joel Kinnaman, 42, Gary Oldman, 63, sekä Michael Keaton, 70. Kyseinen elokuva on Padilhan ensimmäinen Hollywood-elokuva.

Alex Murphyn, eli itse Robocopin rooliin oli suunnitteilla myös muita vaihtoehtoja kuin Kinnaman. Rooliin kaavailtiin niin Keanu Reevesiä, 57, Johnny Deppiä, 58, kuin myös Tom Cruisea, 59.

Lopulta Kinnaman kuitenkin valikoitui Murphyksi.

Elokuva poikkeaa alkuperäisteoksesta siten, että alkuperäisessä elokuvassa Murphy vahingoittuu ampumavälikohtauksessa, kun taas vuoden 2014 versiossa hänen kohtalokseen koituu autoräjähdys. OmniCorp -niminen yhtiö pelastaa Murphyn tekemällä tästä kyborgipoliisin. Alkuperäisessä elokuvassa yhtiön nimi on OCP, joka mainitaan uusintaversiossa OmniCorpin emoyhtiöksi.

80-luvun teoksen uudelleenlämmitys 2010-luvulla ei ole saanut suurta suosiota elokuvasivusto IMDb:ssä. Elokuva on saanut arvosanaksi 6,2/10.

 Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

RoboCop

9.3.2022

Klo 21.00

Hero

Lue myös: Robocop palaa valkokankaalle - katso Robocop 2014 -traileri

Lue myös: Mikä muutos! Tältä näyttää uutuuselokuvan RoboCop

Lue myös: RoboCop on kohta todellisuutta!

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat