Kuva: AOP

Doja Cat keskeytti keikkansa auttaakseen faniaan - "En pysty jatkamaan"

23.03.2022 10:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Artisti huomasi yleisön keskellä olevan fanin tarvitsevan apua.

Laulaja Doja Cat, 26, esiintyi viikonloppuna Lollapalooza-musiikkifestivaaleilla Argentiinassa. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään meneillään olevan kappaleensa Options, kun yleisön joukossa ollut fani pisti hänen silmäänsä. 

- Odottakaa, odottakaa, odottakaa! Joku tuolla tarvitsee apua. Olenko oikeassa? Tarvitseeko joku apua, laulaja huusi kesken kappaleen, joka pistettiinkin poikki heti huudon jälkeen.  

- En pysty jatkamaan, jos asiat eivät ole hyvin, laulaja lisäsi. 

Artisti pyysi yleisössä ollutta fanijoukkoa näyttämään hänelle käsimerkin signaaliksi siitä, että tilanne on ratkennut, ja vakuutti, ettei jatka esitystään ennen kuin tilanne on selvinnyt. Epäselväksi jäi, mikä fanijoukolla oli hätänä, mutta artistin kommentin perusteella kyse oli mahdollisesti väkijoukon keskellä puristumisesta.  

- Täällä on paljon ihmisiä... Ihmiset ahtautuvat. Tällaista tapahtuu, joten älkää suuttuko tai pahoittako mieltänne. Aion jatkaa, lupaan sen, laulaja sanoi hurraavalle yleisölle. 

Doja Cat sai lopulta tarvitsemansa käsimerkkisignaalin, ja pääsi jatkamaan esitystään.  

Konserttien ja festivaalien turvallisuus on noussut isoksi puheenaiheeksi viime aikoina. Keskustelu keikkojen turvallisuudesta heräsi etenkin Travis Scottin, 30, Astroworld-festivaaleilla tapahtuneiden tapaturmien myötä viime vuoden lopulla, kun kymmenen konserttikävijää sai surmansa Scottin esitysten aikana Houstonissa 5. marraskuuta.  

Lue myös: Doja Cat avautuu artistin työn raakuudesta: "Kyyneleet tulevat silmiini, kun puhun tästä"

Lue myös: Billie Eilish keskeytti keikkansa fanin vuoksi - "Oletko kunnossa?"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat