Kuva: AOP

Morbius rikkoi kyseenalaisen lippuluukkuennätyksen

11.04.2022 21:15 - Iiro Myllymäki

Jared Leton tähdittämä elokuva ei ole saanut toivottua vastaanottoa.

Morbius-elokuva on saanut kriitikoilta kylmän vastaanoton, eikä lippuluukkumenestyksen osalta juuri paremmalta näytä. Muun muassa Screen Rant uutisoi, että elokuva on nyt rikkonut kyseenalaisen ennätyksen lippuluukuilla.

Morbius on kärsinyt ensimmäiseen viikonloppuunsa nähden Marvel-elokuvien suurimman pudotuksen toisen viikonloppunsa myyntiluvuissa. Forbesin mukaan pudotusta on tapahtunut 73,9 prosenttia. Ensi-iltaviikonloppuna Morbius tuotti noin 35,8 miljoonaa euroa Yhdysvalloissa, kun taas toisena viikonloppuna lukema oli noin yhdeksän miljoonaa euroa. Aiemmin vastaavaa ennätystä piti Marvel-elokuvista hallussaan X-Men: Dark Phoenix, jolla pudotusta ensimmäisten viikonloppujen lipputulojen välillä tuli 71,5 prosenttia.

Elokuvassa kerrotaan lääkäri Michael Morbiuksen tarina, ja pääosassa nähdään Jared Leto. Morbius yrittää keksiä parannuskeinon itsellään todetulle harvinaiselle taudille, mutta kokeilu menee pahasti pieleen.

Jared Leto (kuva: AOP)

Morbius ei ole saanut Suomessakaan toivottua suosiota osakseen. Tällä hetkellä elokuva on Finnkinon suosituimpien elokuvien listalla sijalla kuusi, ja edellä ovat muun muassa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka sekä Sonic The Movie 2.

Lue myös: Ohjaaja kertoo Jared Leton metodinäyttelemisestä Morbiuksessa: "Jos sinun on tehtävä se, teemme sen"

Lue myös: Vuoden huonoimpia elokuvasuorituksia palkittiin - yksi osui Jared Letolle

Lähteet: Screen Rant, Forbes, Finnkino

Kilpailut

Uusimmat