Kuva: AOP

Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa, millainen huumori häneen puree erityisen hyvin

14.12.2022 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Putouksen 15. kausi alkaa tammikussa ja Lahtinen hyppää ohjelmaan juontajan saappaisiin.

Putouksen uusi kausi alkaa 21. tammikuuta ja juontajaksi Christoffer Strandbergin tilalle astuu koomikko Niina Lahtinen, 43. Putous-kokemusta Lahtinen on kartuttanut aiemmin kolmen kauden ajan Putouksen ohjaajana ja kahdella jälkimmäisellä kaudella hän on toiminut myös ohjelman vastaavana käsikirjoittajana. Koomikko kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että hän odottaa tulevaa juontajapestiä innoissaan.

- Olen shokissa, miten tässä on näin päässyt käymään. Olen innoissani ja mulla on ihan hyvät fiilikset, Lahtinen iloitsee. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Uudelta kaudelta Lahtinen odottaa hauskaa meininkiä, jossa työryhmä pystyy hiomaan hauskoista jutuista entistäkin hauskempia. Uudella kaudella ovat mukana näyttelijät Mikko Töyssy, Aku Sipola, Ushma Olava, Joonas Kääriäinen, Linda Wiklund, sekä Köpi Kallio. Lahtisen mukaan uuden jengin ryhmädynamiikka on loistava. 

- Se on minusta ollut aika hyvä heti jo alkuun, mistä haluan kiittää työnjohtoa. Ohjaajaamme Antti Tuomas Heikkinen on hirveän kiva tyyppi. Hän saa kaikille todella turvallisen tunteen ja meille alkoi heti syntyä oma huumori, Lahtinen sanoo.

Juontaminen ei ole Lahtiselle kuitenkaan täysin uutta puuhaa, sillä häneltä löytyy kokemusta muun muassa Jussi-gaalan juonatamisesta, sekä oman viihdeohjelman Nieminen & Lahtinen Show:n pyörittämisestä. Tämän lisäksi Lahtisella on Putous-kokemusta ohjaamisen tiimoilta. Tulevat livelähetykset jännittävätkin nyt hieman eri tavalla, mitä aiemmin ohjaajan roolissa. 

- Mä luulen, että se on erityyppistä. Ohjaajana se on tavallaan lamauttavaa, sitten kun se live alkaa, en voi tehdä mitään muuta kuin seurata ja pelkään koko ajan sellaista junaonnettomuutta. Katson vain mikä kaikki voi mennä pieleen sellaisena ahdistuneena ja pelokkaana ihmisenä. Sitten taas juontajana luulen, että adrenaliini on niin paljon kovempi, koska pitää itse esiintyä, juontaja selittää. 

Lahtisen mukaan häneen puree huumorin saralla etenkin yksi seikka. 

- Tykkään hirveästi yllätyksellisyydestä. Tykkään vitseissäkin aina siitä, että sieltä tuleekin jotain sellaista, mitä en osannut yhtään odottaa. Toivon, että tämä koko ohjelma tarjoaa sellaista huumoria sekä meille tekijöille kuin katsojillekin, Lahtinen kertoo. 

Lue myös: Pesti Putouksessa tuli Köpi Kalliolle itselleenkin yllätyksenä - 'Jännittää ihan älyttömästi'

Lue myös: MTV: Christoffer Strandberg lopettaa Putouksen juontajana - "Harmittaa lähteä"

Lue myös: Putous-tähti kertoo, miten hulvattomat sketsihahmot syntyvät: "Tässä saa epäonnistua"

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat