Kuva: MTV

Pesti Putouksessa tuli Köpi Kalliolle itselleenkin yllätyksenä - 'Jännittää ihan älyttömästi'

12.12.2022 17:45 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Radiojuontajana tunnettu Köpi Kallio on mukana Putouksen 15. kaudella.

Putouksen 15. kausi starttaa 21. tammikuuta. Uudella kaudella on mukana niin vanhoja kuin uusiakin nimiä, mutta yksi isoimmista yllätyksistä uudesta näyttelijäkaartista on radiojuontajana tunnettu Juuso "Köpi" Kallio, 32.

Kallio kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että tuleva kausi jännittää hirmuisesti, mutta fiilikset tulevasta ovat kuitenkin positiiviset. Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

- Tunnelmat ovat hienot ja pelonsekaiset samaan aikaan. Hienoa, että saa olla mukana ja pääsee toteuttamaan omia unelmiaan. Se on aina hieno juttu, radiojuontaja sanoo.

Sketsihuumori on Kalliolle entuudestaan tuttua, sillä hän on tehnyt aiemmin sketsivideoita Ylelle, ja onpa hän myös vieraillutkin aiemmin Putous-ohjelmassa. Radiojuontaja epäilee näiden olleen osasyynä siihen, miksi häntä päätettiin kysyä mukaan ohjelmaan. Kallio kertoo, ettei hän olisi kuitenkaan osannut odottaa, että puhelin koskaan pärähtäisi ohjelmaan kysymisen merkiksi.  

- En kyllä kieltämättä. Sillä lailla monet asiat tuntuvat omassa elämässäni menevänkin, että vaikka sitä kuinka suunnittelisi jotain juttuja, niin yleensä mikään ei tapahdu juuri sillä tavalla. Tämäkin tuli hyvin yllättäen. Kun tämä vuosi alkoi, niin en silloin olisi osannut ajatella, että se tuo mukanaan sen, että joku pyytää minua mukaan Putouksen seuraavalle kaudelle, Kallio miettii.

Kallio on kokenut esiintyjä. Hän on juontanut radiota useita vuosia sekä vieraillut monissa tv-ohjelmissa. Voisi siis luulla, ettei tuleva kausi jännitä esiintyjäkonkaria juurikaan, mutta mikä on todellisuuden laita? Kuinka paljon Kalliota tulevat livelähetykset oikeasti jännittävätkään? 

- Ihan älyttömästi tietysti, mutta sellainen jännitys kuuluu ollakin, koska jos sitä ei ole niin sitten on jotain asioita elämässä jollain tavalla väärin. Se on yleensä sellaista hyvää jännitystä ja sen saa yleensä valjastettua energiaksi, jolla ne lähetykset tehdään. Siihen mä luotan tässäkin, Kallio toteaa.

Radiojuontaja on kotoisin Porista, joka on tunnettu omaperäisestä ja mustasta huumoristaan. Tuleva Putous-tähti aikookin hyödyntää porilaisuuttaan myös tulevalla kaudella. 

- Aion ujuttaa satakuntalaista mustaa ja kieroa huumoria mukaan vastusteluistakin huolimatta, Kallio sanoo.

Lue myös: MTV: Putouksen uusi juontaja on suosikkikoomikko

Lue myös: MTV: Christoffer Strandberg lopettaa Putouksen juontajana - "Harmittaa lähteä"

Lue myös: MTV: Pilvi Hämäläinen olisi saanut viisi euroa, jos olisi pissannut housuun Putouksessa

Kilpailut

Uusimmat