Kuva: AOP / Shutterstock

Blake Lively meinasi tähdittää Mean Girls -elokuvaa - "Hän oli mukana loppuun asti"

26.02.2023 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lopulta Mean Girlsiä tähdittivät muun muassa Lindsay Lohan, Rachel McAdams sekä Amanda Seyfried.

Komediaelokuvia Mean Girls ilmestyi vuonna 2004 ja nousi heti suureen suosioon sekä tietynlaisen klassikkoasemaan teinielokuvien maailmassa.

Karen Smithia elokuvassa näytellyt Amanda Seyfried muistelee tuoreessa haastattelussa, että Blake Lively oli myös mukana koekuvauksissa. Blake näytteli koekuvauksissa Seyfriedin Karen-roolia ja Seyfried itse Regina George -hahmoa.

- Lensin ensimmäistä kertaa elämässäni Los Angelesiin ja äitini oli mukana. Se oli jännittävää. Tapasin Lacey Chabertin ensimmäistä kertaa ja Lindsay Lohan oli myös siellä ja Blake Lively näytteli Karenia ja minä Reginaa. Kun lensin kotiin, minulle soitettiin, että sopisin paremmin Karenin rooliin.

Amanda Seyfried. (kuva: AOP)

Reginaa esitti lopulta Rachel McAdams eikä Blake Lively päätynyt elokuvaan. Vuonna 2021 roolittaja Marci Liroff paljasti, että monet olisivat halunneet Livelyn mukaan.

- Halusimme Blake Livelyn, joka ei ollut tehnyt vielä The Sisterhood of the Travelling Pantsia, Karenin rooliin. Hän oli mukana loppuun asti koekuvauksissa, mutta jotkut elokuvantekijät sanoivat, että jatkakaa etsimistä.

Lue myös: Amanda Seyfried jakoi nostalgisen kuvan Mean Girls -kuvausten ajalta: "Viikonloput vuonna 2003"

Lue myös: Amanda Seyfried paljastaa nyt todellisen syyn, miksi kieltäytyi hittielokuvan roolista

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat