Kuva: Solar Films / Antti Rastivo.

Ensimmäiset kuvat odotetusta Myrskyluodon Maija -elokuvasta - hyppää saaristotunnelmaan

05.03.2023 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan ohjaa Tiina Lymi.

Parhaillaan työn alla olevalta Myrskyluodon Maija -elokuvafilmatisoinnilta on lupa odottaa paljon, sillä elokuva on Suomen mittakaavalla yksi maan taloudellisesti suurimmista elokuvaponnistuksista. 

Nyt odotusta elokuvasta on tarjolla ensimmäisiä maistiaisia, sillä siitä on julkaistu joitakin kuvia. Elokuvasta on julkaistu muun muassa kuva, jossa näkyvät päähenkilöiden esittäjät Amanda Jansson ja Linus Troedsson roolihahmoinaan Maijana ja Jannena. 

(kuva: Solar Films / Antti Rastivo.)

Elokuvan kuvaukset ovat jo käynnissä ja talvikuvausjakso päättyi juuri viime viikolla. Siksi nyt julkaistuissa kuvissa liikutaankin talvisissa maisemissa.

Elokuvan ohjaava Tiina Lymi kertoo tiedotteessa kuvausten alun sujuneen onnistuneesti.

"Sään asettamista haasteista huolimatta Myrskyluodolle saatiin talvi. Kuvausjakso sujui hyvin ja kuvausten henki on ollut poikkeuksellisen lämmin", Lymi kuvailee.

(kuva: Solar Films / Antti Rastivo.)

Suomalaisista näyttelijöistä mukana ovat muun muassa Jonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus.

Elokuvaa on kuvattu Ahvenanmaalla. (kuva: Solar Films / Antti Rastivo.)

Täjän mennessä elokuvaa on kuvattu Ahvenanmaalla, mutta kuvaukset jatkuvat maaliskuun aikana pääkaupunkiseudulla. L

Lue myös: Myrskyluodon Maijasta tehdään elokuva - yksi suurimpia kotimaisia tuotantoja

Lue myös: Moninkertaiset Oscar-ehdokkaat päärooleihin Tove Janssonin Kesäkirja-filmatisointiin

Lue myös: Vuoden 1984 tositapahtumiin perustuvaa kotimaista uutuuselokuvaa kuvataan Kemijärvellä

Kilpailut

Uusimmat