Kuva: AOP

Moninkertaiset Oscar-ehdokkaat päärooleihin Tove Janssonin Kesäkirja-filmatisointiin

03.03.2023 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan kuvaukset alkavat kesällä.

Tove Janssonin rakastetusta klassikkoromaani Kesäkirjasta valmistellaan parhaillaan elokuvafilmatisointia.

Elokuvan tiedotteessa kerrotaan, että mukaan on roolitettu kansainvälisellä tasolla isoja nimiä. Pääroolia esittää peräti kahdeksan kertaa Oscar-ehdokkaana ollut Glenn Close. Toisessa merkittävässä roolissa nähdään Oscar-ehdokas hänkin, Anders Danielsen Lie.

Elokuvan tulee ohjaamaan Charlie McDowell ja käsikirjoituksesta vastaa Robert Jones, mutta kansainvälisestä tiimistä huolimatta kuvaukset ovat tulevana kesänä Suomessa. Kansainvälisessä yhteistuotannossa on myös osana suomalainen tuotantoyhtiö Helsinki-filmi.

"Olemme onnellisia saadessamme toteuttaa tämän upean hankkeen. Se on suuri mahdollisuus ja samalla suuri vastuu. Kesäkirja on suomenruotsalaisen ja myös suomalaisen kirjallisuuden kruununjalokivi, joka ansaitsee tulla tehdyksi kauniisti ja oikein", elokuvan suomalainen tuottaja Aleksi Bardy kuvailee tiedotteessa.

Kesäkirja on myös romaanina kansainvälinen hitti, sillä 50 vuotta sitten julkaistu teos on käännetty 35 kielelle. Se kertoo Sophia-tytöstä ja hänen isoäidistään, jotka viettävät kesän pienellä saarella Suomenlahdella. Close tullaan näkemään elokuvassa isoäidin roolissa, kun taas Sophian esittäjästä tiedotetaan myöhemmin. 

Lue myös: Myrskyluodon Maijasta tehdään elokuva - yksi suurimpia kotimaisia tuotantoja

Lue myös: Vuoden 1984 tositapahtumiin perustuvaa kotimaista uutuuselokuvaa kuvataan Kemijärvellä

Kilpailut

Uusimmat