Kuva: MTV / Kimmo Jaatinen

MTV: Tuttu hahmo palaa Salatut elämät -sarjaan

22.09.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuuli Mattila jäi vuosi sitten elokuussa äitiyslomalle.

Viime vuoden elokuussa Susu-niminen hahmo katosi Salatut elämät -sarjasta. Tuolloin Susua näyttelevä Tuuli Mattila jäi äitiyslomalle.

Nyt ohjelman fanien riemuksi MTV uutisoi, että Susu palaa takaisin sarjaan. Mattila kertoo MTV Uutiset -ohjelman haastattelussa, että monet ovat kyselleet hahmon kohtalosta sosiaalisessa mediassa. 

- En ole tietenkään voinut niihin kommentoida, hän naurahtaa. 

Mattila uskoo, että vanhemmuus on auttanut myös näyttelijätyön kehittymisessä.

- Kun on lapsen kanssa, niin sitä joutuu olemaan koko ajan niin läsnä hetkessä. Sen huomaa, kun menee vaikkapa lasten synttäreille, niin eihän lapsia kiinnosta kertoa, että mitä eilen tapahtui. He haluavat olla tässä ja nyt. Varsinkin vauva, se ihmettelee liikkuvaa ovea, johtoa tai kaukosäädintä. He ovat niin tässä ja nyt, ja mielestäni näyttelijän työ on parasta silloin, kun on läsnä ja kuuntelee.

Susun juonikuvioita ei vielä paljasteta, mutta suoraan Pihlajakadulle hän ei saavu.

- Susu lähti (sarjasta poistuessaan) ostamaan smetanaa, ja päätyi Keravalle pitämään baaria pystyssä, Mattila vihjailee. 

Mattila on näytellyt myös muun muassa sarjoissa Koskinen ja Harjunpää

Lue myös: Innokas fani yllätti Salkkarit-tähti Tuuli Mattilan silloin, kun hän vähiten osasi odottaa: 'Suoraan sanoen ahdistuin'

Lue myös: 20 vuotta kuvien välissä - suloinen Salatut elämät -julkaisu hurmaa somessa

Lue myös: Salatut elämät -tuotanto muistaa menehtynyttä Jasmin Voutilaista - kaunis päivitys julki

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat