Kuva: AOP / Joni Haavisto

A.W. Yrjänä sairastui vakavasti ennen Vain elämää -ohjelmaa - vaikutti myös kappalevalintoihin

26.09.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yrjänä kertoo hengenvaarallisesta tilanteestaan tulevassa Vain elämää -jaksossa.

Vain elämää -ohjelmassa vietetään seuraavaksi Ellinooran päivää. Jaksossa CMX-johtohahmo A. W. Yrjänä kertoo tutustuneensa muiden artistien kappaleisiin haastavana aikana.

Yrjänä nimittäin alkoi kuunnella Vain elämää -kappalevaihtoehtoja päästyään kotiin sairaalasta. Hän oli sairastunut vakavasti. 

- Minulla oli verenmyrkytys ja bakteeriruusutulehdus päässä. Jos en olisi tajunnut mennä sairaalaan ajoissa, olisin hyvin voinut kuolla. En itse edes meinannut tajuta sitä. Minulla on puoliso, joka laittoi minut menemään sairaalaan, Yrjänä kertoo.

Synkkä ja hengenvaarallinen tilanne vaikutti siihen, millaisia kappaleita Yrjänä valitsi muilta artisteilta.

- Olin tietynlaisessa mielentilassa, ja aloin etsiä kaikilta synkimpiä kappaleita.

Ellinooran ja Yrjänän lisäksi ohjelmaa tähdittävät kuluvalla kaudella Anna PuuRobin PackalenVirve RostiJouni HynynenJanna ja Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka.

Lue myös: Jouni Hynynen kommentoi Vain elämää -ohjelmaan osallistumista - "Myin sieluni"

Kilpailut

Uusimmat