Idols-voittaja haikeana kilpakumppaniensa kohtalosta

28.09.2011 18:30 -

Tänään debyyttilevynsä julkaiseva Idols-voittaja Martti Saarinen on luonnollisesti iloinen uutukaisensa ilmestymisestä. Mies kuitenkin harmittelee samalla Idols-kilpakumppaniensa kohtaloa.

Viimeisimmältä Idols-kaudelta ponnistaneista artisteista muun muassa Stina Girs ja Ilpo Kaikkonen ovat solmineet levytyssopimukset.

Kakkossijalle jääneen Ali Elkharamin ja kolmanneksi selvinneen Hennariikka Syvänteen musiikkiurat eivät ainakaan toistaiseksi ole saaneet tulta allensa.

- Ali ja Hennariikka eivät ole ainakaan julkistaneet sopparia. Se on vähän haikeata, sillä olisi kiva jos hekin sopimukset saisivat.

Pyöritys Idols-voiton jälkeen on ollut huimaa ja Martti on päässyt kesän aikana keikkailemaan myös ahkerasti. Suhteellisen nopeasta elämänmuutoksesta huolimatta miehen mukaan kaikki on mennyt niin kuin odotettu - ja jopa vielä jouhevammin.

- Yllättävää on se, että kaikki on sitä mitä oletin. Ajatetlin, että keikalla tulee jotkut ihmiset ihmettelemään, että "mikäs tämä Idols-voittaja on". Sekin on ollut odotettavissa. Mitään ylläreitä ei ole tullut.

- Tietysti olen tehnyt keikkoja ennen Idolsiakin, joten tiedän ehkä monia nuoria artisteja paremmin, mitä tämä homma on. Idolshan on vain ohjelma, joka mahdollistaa asioita. Se huuma jää sinne televisioon. Sen jälkeen täytyy tehdä hyvä levy, hyviä keikkoja ja vakuuttaa lavoilla ihmisiä siitä, että tämä artisti on viihdyttävä ja keikoille kannattaa tulla jatkossakin.

Kilpailut

Uusimmat