Kuva: AOP

Miten usein nainen nähdään elokuvissa alastomana? Tutkimus selvitti

07.04.2016 20:30 - Iiro Myllymäki

Toinen tärkeä tutkimustulos liittyy pääroolien jakautumiseen naisten ja miesten välillä.

Naiset kelpaavat miehiä harvemmin elokuvan päärooliin, mutta heidät pistetään mieluusti riisuutumaan kameran edessä. Tällaisen tiivistyksen voi tehdä Mount Saint Maryn yliopiston tekemästä vuosittaisesta raportista naisten ja tyttöjen asemasta Kaliforniassa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sataa lipputulojen perusteella suosituinta elokuvaa Amerikassa vuodelta 2014. Tutkimuksen mukaan 26 prosenttia näiden elokuvien naishahmoista esiintyi täysin tai osittain alasti, kun taas mieshahmoista vastaava lukema oli vain yhdeksän prosenttia.

Kulissien takanakin epätasa-arvoa

Vielä merkittävämpää tasa-arvon kannalta on huomioida tutkimuksen tulos elokuvien pääroolien jakautumisesta miesten ja naisten kesken. Vain 12 prosentissa elokuvia pääroolissa oli nainen. Niistä roolihahmoista, jotka esitettiin tekemässä työtä, vain 23 prosenttia oli naisia.

Epätasa-arvo rehottaa myös kulissien takana. Vuonna 2014 250:ssä suosituimmassa elokuvassa vain seitsemässä prosentissa oli naisohjaaja ja 21:ssä prosentissa naiskäsikirjoittaja.

Lue myös: Suomalaisohjaaja elokuva-alasta: Pahasti jäljessä tasa-arvokehityksestä

Lähde: The Independent The Report on the Status of Women and Girls in California

Kilpailut

Uusimmat