Kuva: AOP

Ed Sheeran suunnittelee elokuvaa, jossa haluaisi itse myös näytellä!

08.03.2017 20:45 - Erica Alaluusua

Elokuvan inspiraationa toimii Notting Hill -elokuva ja suunnitelmista on jo alustavasti keskusteltu.

Musiikkilistoja Divide-albuminsa myötä hallitseva Ed Sheeran, 26, kiertää tällä hetkellä haastattelusta toiseen. Nyt laulajatähti on paljastanut suunnittelevansa brittiläistä indie-elokuvaa, jossa haluaisi myös itse näytellä. 

- Haluaisin todella paljon tehdä elokuvan, johon tekisin soundtrackin sekä jota tähdittäisin, se on seuraava päämääräni, Sheeran kertoo.

- En usko, että tekisin soundtrackiksi kokonaista albumia, mutta soundtrackilla kuultaisiin varmasti kappaleitani.

Tähti on kertonut, että inspiraationa toimii esimerkiksi Notting Hill -elokuva, joka oli myös Suomessa valtaisa hitti. Mikäli Sheeran kaipailee neuvoja elokuvan suunnittelun kanssa, ei apu ole kaukana. Hänen naapurissaan asustaa nimittäin Rakkautta Vain -sekä Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvienkin ohjauksesta vastannut Richard Curtis, 60.

Sheeran on kertonut, että Curtisin kanssa he puhuvat lähinnä sarjakuvista. Sheeran on kuitenkin keskustellut jo tulevasta aluevaltauksestaan elokuvantekijän kanssa, jonka nimeä hän ei paljasta.

- Olemme keskustelleet rakastamani elokuvantekijän kanssa, ja aikomuksemme on hitaasti mutta varmasti laittaa jotakin kasaan.

Lue myös: Ed Sheeran rikkoi Spotify-ennätyksiä uudella albumillaan - hurja määrä striimauksia!

Lue myös: Ed Sheeran suosiostaan: "Lukitsin itseni asuntooni neljäksi kuukaudeksi"

Lue myös: Harvinaista! Ed Sheeran toi kuvankauniin tyttöystävänsä kameroiden eteen

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat