Elina Gustafsson ja Susani-ystävä pahassa tilanteessa Latviassa

Onneksi he saivat nopeasti apua!

Julkaistu:

Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson ei ole tuntenut Susani Mahaduraa vielä kovin pitkään, mutta he ovat kokeneet yhdessä jo paljon. He ovat muun muassa käyneet useammalla yhteisellä matkalla, joita tehdään usein pyöräilyn merkeissä.

Pyöräileminen on ollut pääosassa myös pääsiäisenä, jonka ystävät ovat viettäneet yhdessä. Pyöräilemään lähdettiin tällä kerralla Tallinnasta ja kohteena oli Riika.

Ennen Riikaan saapumista oli tullut eteen paha tilanne. Elina oli joutunut soittamaan apua, jotta siitä olisi selvitty.

– Ja sitten se iski! Keskellä metsäreittiä taivas repesi ja räntäsade kasteli elämäntapapyöräilijät litimäräksi. Puut suojasivat hitusen pahimmalta piiskaukselta. Mutta maa muuttui mudaksi ja upottavaksi sohjoksi ja eteneminen vaikeutui, kertoo Elina alkutilanteesta.

Elina ja Susani olivat löytäneet suojan ja soittaneet sieltä apua

Tilanne oli lopulta pahentunut entisestään monien ikävien peräkkäisten sattumien kera. Elina kertoo lämpötilan laskeneen nollan tuntumaan ja metsäreitiltä oli jouduttu valtatien viereen. Rekat olivat ajaneet siellä kovalla vauhdilla ohi.

– Kapteenin satula irtosi ja kipparin sormet kylmettyivät niin, että ajaminen oli kivuliasta. Olimme keskellä ei-mitään ja tajusimme, että tilanne näyttää varsin pahalta kaikin puolin, jatkaa Elina.

Ystävykset olivat löytäneet autiotalon, jossa he olivat voineet olla suojassa ikävältä säältä. Elinan oli täytynyt soittaa mökkimajoituksen omistajalle ja kertoa tilanteesta. Omistaja oli hakenut heidät turvaan ja kaikki tuntui olevan taas hyvin.

– Fillarit takakonttiin ja lämmöt täysille. Kapu katsoi kipparia ja nyökkäsi: Tämä on lifestyle, on Elina kirjoittanut vielä lopuksi.

Elina kertoo tapahtumista myös sometarinoissaan. Niissä nähdään, miten kaksikko saatiin pelastettua kylmettyneenä autiotalosta. Videoiden mukaan he olivat päässeet taas nauttimaan matkastaan esimerkiksi saunomisen ja hyvän ruuan merkeissä.

Julkaisu löytyy tästä alta sekä täältä.