Kuva: AOP

Fight Club -elokuvalle jatko-osa? Brad Pittin huhutaan houkuttelevan toista päätähteä mukaan

20.07.2016 17:30 - Iiro Myllymäki

Edward Nortonin houkutteleminen mukaan jatko-osaan ei ole helppoa.

Väkivallallaan ja yllättävillä juonenkäänteillään hätkähdyttänyt Fight Club -elokuva saattaa saada jatko-osan. RadarOnline-sivuston tietojen mukaan vuonna 1999 julkaistun elokuvan toinen pääosanesittäjä Brad Pitt, 52, yrittää houkutella toista päätähteä Edward Nortonia, 46, mukaan jatko-osaan.

- Ed on paljon tyytyväisempi matalan profiilin elämäänsä tällä hetkellä eikä tarvitse lisää rahaa, joten vaatii suuria ponnistuksia Bradilta saada hänet edes harkitsemaan asiaa, lähde kertoo sivustolle.

Legendaarinen elokuva perustui Chuck Palahniukin kirjaan. Viime vuonna Palahniuk julkaisi tuolle tarinalle jatko-osan sarjakuvakirjan muodossa. Näin ollen juonikuviotkin olisivat jo valmiina uutta elokuvaa varten. RadarOnlinen lähteen mukaan Pitt on neuvotellut jatko-osasta myös ensimmäisen elokuvan ohjanneen David Fincherin kanssa.

Lue myös: Trainspotting-elokuvasta vihdoin jatko-osa

Lähde: RadarOnline

Kilpailut

Uusimmat