Kuva: AOP

Gwen Stefanin hurmannut country-muusikko puhuu suhteen alusta avoimesti: Vaikeat erot yhdistivät

29.07.2016 16:45 - Senja Rapila

Blake Shelton ja Gwen Stefani tutustuivat yhteisen ohjelman kuvauksissa vuonna 2015.

Blake Shelton, 40, on yhdysvaltalainen countrylaulaja, joka onnistui viemään laulaja Gwen Stefanin, 46, sydämen. Pariskunta tapasi The Voice -lauluohjelman yhteydessä ja alkoi seurustella heinäkuussa 2015.

Sitä aiemmin Shelton oli eronnut countrylaulaja Miranda Lambertista, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin vuonna 2011 kuuden vuoden seurustelun jälkeen.

Shelton myöntää nyt, että hän ja No Doubt -laulaja tuskin tunsivat toisiaan, kun he palasivat työskentelemään The Voice -televisio-ohjelman pariin. Country-tähti uskaltautui kuitenkin kaikesta huolimatta myöntämään laulajakaunottarelle sen, että oli eronnut vaimostaan.

Sitä Shelton ei kuitenkaan tiennyt, että Stefanilla oli myös omia sydänsuruja, koska hän oli juuri eronnut miehestään Gavin Rossdalesta.

- En unohda sitä päivää koskaan. Katsoin Gweniä, jota en oikeastaan tuntenut, ja hänellä oli nämä suuret kyyneleet silmissään. Ajattelin, että vau. Onpa hän todella pahoillaan minun puolestani, Shelton on kertonut.

Kaksi eronnutta antoivatkin kaiken tukensa toisilleen ja lähentyivät sen myötä niin paljon, että rakastuivat. Myöhemmin country-komistus on myöntänyt, että Stefani pelasti hänen elämänsä.

- Kuka muu maailmassa voisi ymmärtää julkisuudessa seuratun eron läpikäymistä kuin toinen muusikko? Et voi edes kuvitella meidän erojemme samankaltaisuutta.

Shelton on myös kertonut, että hänen albuminsa If I'm Honest on hänen eroalbuminsa, mutta ennen kaikkea se kertoo myös uudelleen rakastumisesta.

Lähde: Female First

Lue myös: IL: Kimi ja Minttu naimisiin italialaisessa luostarissa - kiehtovat yksityiskohdat tulevista häistä

Lue myös: Suosikkilaulaja sai keskenmenon vain tunteja ennen keikkaa - "Syytin siitä itseäni"

Kilpailut

Uusimmat