Kuva: AOP

Katy Perry julkaisi naljailevan videon - suunnattu Taylor Swiftille?

27.10.2016 13:45 - Elisa Jalasjoki

Laulajattaret ovat osoittaneet mieltään julkisesti toisiaan kohtaan viime aikoina.

Laulaja Katy Perry, 32, on kinastellut viime aikoina julkisesti useaan otteeseen ystävänsä, country-laulaja Taylor Swiftin, 26, kanssa. Tarkkaa syytä kaksikon kireisiin väleihin ei tiedetä, mutta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kannanotot ovat lentäneet puolin ja toisin. 

Perry osallistui tiistai-iltana Los Angelesissa järjestetylle Kanye Westin, 39, keikalle, ja kuvasi sieltä Instagram-tililleen videon, joka oli selkeästi osoitettu Swiftille. 

Westin yksi tunnetuimmista kappaleista, Famous, on ollut usean kertaan esillä mediassa kyseenalaisten sanoitustensa takia. Kappaleella tähti räppää muun muassa siitä, kuinka hän ja Taylor saattaisivat vielä harrastaa seksiä, sekä kuinka hän "teki tuon nartun (Taylor) kuuluisaksi". Kappale on nähty mielenilmauksena siitä, että Westin mukaan Swiftin julkisuus on hänen ansiotaan. 

Perryn lisäämällä videolla tämä kuvaa kasvojaan kappaleen soidessa taustalla, ja kohdassa "tein tuon nartun kuuluisaksi" , Perry irvistelee kameralle. Voidaanko tämä nähdä Perryn uutena mielenilmaisuna Swiftille?

Katso Perryn kuvaama video alta.

Katy Perryn viimeisimmän sinkun Rise, voit kuunnella alta. 

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Mies luuli seurustelleensa Katy Perryn kanssa kuusi vuotta - ikävä totuus paljastui televisiossa

Lue myös: Taylor Swift joutui seksuaalisen häirinnän kohteeksi: "Se oli täysin täysin tarkoituksellista"

Kilpailut

Uusimmat