Kuva: Splash

Miley Cyruksen raju paljastus Hannah Montana -roolistaan: Olin sarjan huonoiten palkattu näyttelijä

29.09.2016 08:15 - Senni Loikala

Yhdysvaltalainen tähti kertoo, että lopulta hänen äitinsä palkkasi ihmisiä huolehtimaan hänen oikeuksistaan.

Laulaja ja näyttelijä Miley Cyrus, 23, nousi julkisuuteen ollessaan vain 13-vuotias Hannah Montana -komediasarjasta, jossa hän näytteli pääroolia. Sittemmin Cyrus on julkaissut viisi studioalbumia. Kolme niistä on nähty Billboard 200 -listan ykkösenä.

Nyt Cyrus avautuu Elle-lehden haastattelussa uransa alkuvaiheesta Hannah Montanassa, sillä tuolloin hän ei vielä osannut vaatia kaikkia oikeuksia itselleen.

- En kasvanut hemmoteltuna missään mielessä. Minä vain tahdoin päästä televisioon, Cyrus aloittaa.

- Tarkoitan, että yhdessä vaiheessa - he varmaan tahtovat tappaa minut sanottuani tämän - olin varmasti kaikista huonoiten palkattu näyttelijöistä, koska en tiennyt paremmasta, hän jatkaa.

Tähti kertoo myös, että hänen äitinsä Tish Cyrus heräsi tuolloin puolustamaan tyttärensä oikeuksia.

- Äitini alkoi ymmärtää, miten monet ihmiset tahtoivat hyötyä lapsesta, joten hän palkkasi fiksuja ihmisiä suojelemaan minua. Olen tyytyväinen siitä, että nuorempana ihmiset tahtoivat suojella minua ja pistää minut siihen asemaan, jossa pystyn nykyään kontrolloida itse omaa musiikkiani.

Lue myös: Miley Cyrus kumosi raskaushuhut paljastavalla videolla - ei jätä epäilykselle sijaa

Lue myös: Miley Cyrus hylkäsi bileystävänsä - oma rakas vahtii ja rajoittaa juomista

Lue myös: 10 julkkista kertoo ensisuudelmastaan: "Se oli kamalinta ikinä"

Lähde: Us Magazine

Kilpailut

Uusimmat