Kuva: Splashnews

Mitä tapahtui Kim Kardashianin takapuolelle? Hämmentävä teoria leviää netissä

15.11.2016 20:00 - Elisa Jalasjoki

Teorian mukaan Kardashian lavasti ryöstön, jotta saisi rauhassa toipua takapuolensa korjausleikkauksesta.

Sen jälkeen, kun tosi-tv-tähti Kim Kardashian, 36, päätti poistua julkisuudesta, on hänen tekemisiään pohdittu mediassa useaan otteeseen. Pariisissa lokakuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen Kardashian päätti jatkossa pysytellä erossa sosiaalisesta mediasta, eikä ole enää sen koommin päivittänyt käyttäjätilejään. 

Nyt internetissä leviää kuitenkin epävirallinen teoria siitä, että Kardashian olisi itse lavastanut ryöstönsä, jotta voisi pienentää takapuolensa. Teoriaa perustellaan muun muassa tuoreilla kuvilla Kardashianista, joissa tämä on pukeutunut napatanssijaksi. Kuvissa tähden lantio ja takapuoli näyttävät selvästi pienemmiltä, kuin aiemmin. 

Teorian mukaan Kardashian käytti hyväkseen mahdollisuutta poistua sosiaalisesta mediasta, jotta voisi peitellä toipumistaan. Oli teoria totta tai ei, on surullista, että Kardashian ei saa toipua kokemastaan kauhusta Pariisissa rauhassa. On myös täysin mahdollista, että pelkkä ryöstön aiheuttama stressi on saanut naisen laihtumaan. 

Katso Kardashiania herjaavan sivun lisäämät kuvat ja perustelut teorialle alta.

"Missä ovat hänen hurjat kurvinsa? Luulen että Kimin ryöstö oli valhetta. Hän vain sai lisää aikaa uusille leikkauksilleen. Luulen että hän korjaili kurvejaan ja takapuoltaan. Tämän takia hän ei tee nykypäivänä mitään julkisesti. Hän jakoi sovelluksessaan kuvia, mutten usko että nämä ovat otettu Halloweenina. Ne ovat uusia kuvia", kuvatekstissä lukee. 

"Olenko se vain minä, vai onko hänen takapuolensa pienentynyt? Tämä on tapahtunut sen jälkeen kun hän on ensin piilotellut itseään viikkoja. Tiedämme kaikki, että hänen tarinansa ryöstöstä on valheellinen. Kun hän leikki piilosta, luulen että hän korjaili takapuoltaan...taas", toisen kuvan kuvatekstissä lukee. 

Kardashian on pysytellyt lähes kahden kuukauden ajan poissa parrasvaloista. Hänen omat perheenjäsenensä ovat kertoneet tähden voivan todella huonosti. Kardashianin on kerrottu muun muassa suunnittelevan asuntoonsa miljoonien arvoista turvahuonetta. Tähti myös erotti pitkäaikaisen turvamiehensä ryöstön jälkeen. 

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Kim Kardashian pohtii sijaissynnytystä: "Entä jos en rakastaisi lasta samoin?"

Lue myös: Kim Kardashian poseeraa ensimmäisessä kuvassa ryöstön jälkeen - katso

Lue myös: Pelkkä julkisuustemppu? Viimeisimpiä kuvia Kim Kardashianista väitetään lavastetuiksi

Kilpailut

Uusimmat