Muun muassa Ylen ja aiemmin Nelosen meteorologina tunnettu Anniina Valtonen jakoi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa hän kertoo rehellisesti lapsiarjen koettelemuksista.
Valtosen päivityksestä käy ilmi, että monien pikkulapsiperheiden tapaan myös heillä yöunet ovat usein kortilla. Hän kertoo sopineensa miehensä kanssa hoitovuoroista siten, että hänen aamuvuoroaan edeltävinä öinä mies hoitaa mahdolliset yöherätykset.
Lue myös: Nukutko puhelimen vierellä? Ei kannattaisi
Lue myös: MTV: Liian vähäinen nukkuminen yhdistettiin riskitekijäksi jälleen uuteen vakavaan sairauteen
– Kelloni herättää 2.45.
Hän kertoo yrittävänsä nukahtaa, mutta kuulevansa lapsensa itkevän ja miehensä yrittävän rauhoitella lasta.
– Itkun seasta kuuluu sanat ”äidin yliin”.
Moni äiti luultavasti tunnistaa tilanteen. Toisinaan lapsen tyynnyttämiseksi ei riitä mikään vähäisempi, kuin oman äidin syli ja tämän tuttu tuoksu.
– Katson kelloa. Se on 23.09. Kömmin sängystä ja laahustan lapseni huoneeseen.
– Tavoitan mieheni hämmentyneen ja huojentuneen katseen. Kehoitan häntä menemään takaisin nukkumaan.
Lue myös: Nukutko päiväunia? Kellonajalla voi olla yllättävän iso vaikutus
Lue myös: Tutkimus osoitti, että unettomuus näkyy aivoissa vanhenemisena
Valtonen kertoo nostavansa lapsensa syliin, juttelevansa tälle ja rauhoittelevansa itkevää pienokaistaan.
– Tällä kertaa itku ei johdu kadonneesta tutista tai pahasta unesta. Ei edes siitä, että olisi tulossa kipeäksi. Tämä on kahden vuoden ikään liittyvää unitaantumaa.
Uniliitto.fi kertoo unitaantuman olevan vaihe, jolloin aikaisemmin hyvin nukkunut lapsi alkaakin nukkua rauhattomasti ja heräillä öisin. Liiton mukaan taantumat liittyvät usein kehityspyrähdyksiin.
Monelle lapsiperheelle aihe on tuttu.
Valtonen jatkaa lapsensa kertovan näkemistään kivoja leikkejä sisältäneistä unista ja haluavansa heti leikkimään.
– Kerron, että nyt nukutaan ja aamulla leikitään. Siitäkös itku alkoi uudestaan.
Valtonen kertoo yrittävänsä harhauttaa lasta ihastelemalla tämän muumikuvioista yöpukua, jonka seurauksena lapsi haluaa leikkimään muumien kanssa.
– Kerron, kuinka kaikki muumilelut ovat jo nukkumassa, että jaksavat huomenna leikkiä hänen kanssaan. Nukkumassa ovat myös hänen kirjansa, palapelinsä, pehmolelut, pallot yms. Tämä tieto selvästi rauhoittaa lastani.
Valtonen lopettaa päivityksensä riipaisevan humoristisesti.
– Kello 1.20 kömmin takaisin omaan sänkyyni tietäen, että kello herättää reilu tunnin päästä töihin.
– Hyvät säälähetyksen katsojat. Nukkumatti ei vieraillut luonani viime yönä laisinkaan.