Oulussa alkoi tänään lauantaina 15.11. haista, kertoo Ilta-Sanomat.
Hajua kuvaillaan kissanpissan hajuksi, mutta paljon väkevämmäksi. Mistään miellyttävästä aromista ei siis ole kysymys.
Lue myös: Yliopisto evakuoitiin epäillyn kaasuvuodon takia – syylliseksi paljastui hedelmä
Lue myös: Nettikauppa myy pullotettuja pieruja – tuoksuina rekkakuski, krapulapieru ja vegaanituhnu
Asiaa Ilta-Sanomille kommentoinut Haukiputaalainen Pekka Pirttijärvi kertoo hajun olevan niin voimakas, että se käy jopa henkeen.
Hajun lähdettä on yritetty selvittää, mutta niin asukkaat kuin pelastuslaitoskin ovat asiasta kummissaan. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä löyhkä on lähtöisin.
Lue myös: Pelastus piereskelijöille: Uusi keksintö vangitsee hajut alushousuihin
Lue myös: Uusi nettideittisivusto auttaa löytämään sopivan kumppanin hajun perusteella
Alkuun epäiltiin Nuottasaaren teollisuusalueen olevan syypää, mutta asiaa tutkittaessa selvisi, ettei katku ollut peräisin sieltäkään.
Edes Rajavartiolaitos ei ole tietoinen mistään merellä olevasta tapahtumasta, joka voisi selittää lemun.
Ilmeisesti hajuhaitta on lähinnä kiusallinen, mutta ei vaarallinen. Palomestari Mikko Heikkilä kertoo Ilta-Sanomille, ettei pelastuslaitoksen tietoon ole tullut asiaa koskien haittavaikutuksia tai ilmoituksia.