Robin 18-vuotissyntymäpäivänsä aamuna: "Kun heräsin, mikään ei ollut muuttunut"

24.08.2016 08:30 - Iiro Myllymäki

Tänään täysi-ikäistyvä Robin viettää syntymäpäiväänsä auton ratissa inssiajossa.

Supersuositulla pop-tähdellä Robin Packalenilla on tänään 18-vuotissyntymäpäivä. Tämän kunniaksi Radio Novan Aamu otti mieheen yhteyden, ja Minna Kuukka ja Aki Linnanahde jopa lauloivat onnittelulaulun hyväntuuliselle synttärisankarille. Syntymäpäiväaamuna Robin oli saanut onnittelulaulun myös kotonaan, mutta kakkua ei vielä ollut syöty.

- Kun heräsin, huomasin, ettei mikään ollut muuttunut. Jalka oli vähän ehkä kipeämpi kuin edellispäivänä, Robin naureskeli.

Suuria synttäribileitä mies ei ole vielä suunnitellut. Robin kuitenkin uumoilee, että jotain juhlintaa Turussa järjestetään muutaman muun 18 vuotta samoihin aikoihin täyttävän kaverin kanssa.

Inssiajo ja yksityiskeikka

Robinin syntymäpäivä ei ole sieltä leppoisimmasta päästä. Heti aamulla yhdeksän aikoihin miehellä on edessä autokoulun inssiajo.

- Lähdetään siitä, että läpi päästään, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Se on niin paljon siitä kiinni, mitä liikenteessä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Kyllä se vähän jänskättää, Robin sanoo.

Illalla Robinin syntymäpäivä jatkuu töiden merkeissä yksityiskeikalla Casino Helsingissä.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10.

Kilpailut

Uusimmat