Kuva: Senja Rapila

Tunnistaisitko Jonne Aaronin 16 vuotta vanhasta kuvasta? Hurja muutos ulkonäössä

08.11.2016 07:45 - Senni Loikala

Tamperelaismuusikko julkaisi Instagramissa nostalgisen bändikuvan vuodelta 2000.

Kaksi albumia soolourallaan julkaissut tamperelaislaulaja Jonne Aaron, 33, julkaisi maanantaina Instagramissa kuvan Negative-yhtyeen kokoonpanosta vuodelta 2000, eli 16 vuoden takaa. Kuvassa yhtyeen nokkamies Jonne on kuvan etualalla, kun taas bändikaverit seisovat hänen takanaan.

Nyt on throwbackkiä! Kävin läpi vanhoja Negativen tavaroita ja löysin tämän. Tämä on ensimmäisiä bändikuviamme ja todennäköisesti minun photoshoppaamani”, Jonne kirjoittaa päivityksen yhteydessä.

Huomatkaa takatukkani”, hän lisää.

Valokuvaaja Mauri Pennasen ottamasta bändikuvasta huomaa, että Jonne näyttää luonnollisesti nykyään paljon aikuismaisemmalta. Voi olla, että joidenkin olisi vaikea edes tunnistaa kuvan nuorta muusikkoa.

Negative-yhtye teki läpimurron vuonna 2003 ja loi menestyksekästä uraa Suomen lisäksi Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Yhtye jäi tauolle vuonna 2011, mutta jäsenet eivät ole virallisesti ilmoittaneet bändin hajoamisesta.

Katso alta Jonne julkaisema kuva Negativesta. 

Lue myös: Jonne Aaron uudesta lookistaan: "Karvat alkavat siirtyä pikkuhiljaa naaman ja rinnan puolelle"

Lue myös: Maija Vilkkumaa: Jonne Aaron vie takahuoneesta kaikki vissyt

Lue myös: Jonne Aaron turhautui musiikkibisnekseen: "Artistin odotetaan munivan koko ajan kultamunia"

Kilpailut

Uusimmat