Kuva: AOP

Uusi teoria Frendit-sarjasta sekoitti netin - erikoinen yhteys kulttileffaan!

29.12.2016 15:15 - Senni Loikala - Luettu 6 430 kertaa

Teorian mukaan Frendeillä ja Yksin kotona -elokuvalla on yllättävä yhteys.

Netissä leviää uusi teoria amerikkalaisesta Frendit-hittisarjasta, jonka viimeinen jakso tuli vuonna 2004.

Teorian mukaan Frendit-sarjasta on löytynyt yllättävä yhteys kulttimainetta nauttivaan Yksin kotona -elokuvaan, joka näki päivänvalon vuonna 1990.

Tuotantoyhtiö 22 Vision julkaisi viime viikonloppuna YouTube-videon, jonka mukaan Frendit-sarjan Monican ja Chandlerin viimeisellä kaudella ostama talo on sama talo, jossa Yksin kotona -elokuvan päätähti Kevin McCallister asuu.

Videolla näytetään pätkiä niin Frendit-sarjasta sekä Yksin kotona -elokuvasta, minkä avulla teoria voi vaikuttaa monista erittäin uskottavalta. Näkymät talon ikkunasta niin Frendeissä kuin Yksin kotona -elokuvassa ovat prikulleen samat.

"Toivottavasti kukaan ei huomaisi"

Teorian mukaan Frendit-sarjan tuotanto olisi käyttänyt samaa kuvamateriaalia talosta näkyvien maisemien osalta, kuin Yksin kotona -elokuvassa ja toivonut, ettei kukaan koskaan huomaisi yhteyttä.

Jos kyseessä todella on "yksi ja sama" talo, niin nostaa tämä yhden suuren epäkohdan esille: Yksin kotona -elokuvassa Kevin asuu Chicagossa, kun taas Frendeissä Monica ja Chandler ostavat talon New Yorkista.

Katso alta video, jossa esitetään uusi teoria.

Jos video ei näy, pääset katsomaan videon tästä.

Lue myös: Frendit -sarjasta julki hämmentäviä faktoja - mikä olikaan sarjan alkuperäinen nimi?

Lue myös: Jennifer Anistonin mielestä Frendit-sarja ei sovi nykyhetkeen: "En tiedä, mitä tekisimme"

Lue myös: Ihmiset tekevät räävittömiä huomioita Yksin Kotona -elokuvasta: "Miksei hän soittanut poliisille?"

Suosittelemme

Uusimmat