Etsi
Nuorille pelkoa aiheuttaa leimaantuminen sekä huoli rekisterimerkinnästä.
Valtaosa opiskelijoista kuitenkin kokee, ettei saa riittävästi mielenterveyspalveluita.
Maailman mielenterveyspäivän 10.10. kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys
Aiemmin sama lääke on aiheuttanut kuolleisuutta, johon on myöhemmin kuitenkin pystytty puuttumaan.
Vuodessa menetetään miljoonia työpäiviä.
Monesti mielenterveyden ongelmat alkavat oireilla juuri nuoruusiällä.
Tyttöjen mielenterveysongelmat ovat vain yleistyneet viime vuosina.
Tapaukset ovat jopa kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa.
Yhdessä diagnoosiryhmässä on tullut kasvua 7 prosenttia.
Liukkonen menehtyi kesällä.