Livearvio: Lenny Kravitz julisti rockmusiikin rakkaussanomaa Helsingissä

Lenny Kravitz / Veikkaus-areena, Helsinki / 22.7.2026

Julkaistu:

Tuskin kukaan rocktähti on yhtä cool kuin Leonard Albert Kravitz, jonka maailma tuntee nimellä Lenny Kravitz. Vaikka Lennyn karisma varmasti toimisi ilmankin, niin nahkatakki, farkut, näyttävät korut, aurinkolasit ja rastat kuuluvat olennaisena osana rockin supertähden retroimagoon.

8,500-päisen yleisön vuodesta 2019 jatkunut odotus palkittiin yli kaksituntisen Helsingin-keikan kajahtaessa käyntiin vuoden 2008 raidalla Bring It On. Lavan kummallakin reunalla oli tällä kertaa screenit, joista hallin takaosassakin olleet näkivät newyorkilaisen kiitettävästi. Kolmantena kappaleena kuultiin vuoden 2023 tarttuva TK421, jonka loppupuolen saksofonisoolo houkutteli esiin illan ensimmäiset suosionosoitukset. Miksaus saatiin kohdilleen viidentenä kuultuun vuoden 1991 hitti Always On the Runiin mennessä, ja biisin jälkeen yleisön hurmos ei ottanut loppuakseen.

Lennyn tärkeä viesti, että mikään ei ole itsestään selvää, oli ilmiselvä. Omasta elämästään, rakkaudesta ja jokaisesta uudesta aamusta on osattava olla kiitollinen. Asia korostui esimerkiksi Live-kappaleen spiikissä. Kappaleen lopuksi brittiläinen jazzrumpali Jas Kayser esitteli taituruutta, tarkkuutta, dynamiikkaa ja soiton iloa yleisön osoittaessa hänelle suosiotaan.

Vuoden 1998 sensuelli I Belong to You edelsi vuoden 2001 Stillness of Heart -slovaria, jota jamiteltiin lähes kymmenen minuuttia päättyen Kravitzin yllyttämänä illan ensimmäiseen yhteislauluun. Näiden jälkeen kuultu Believe päättyi hienoon kitarasooloon kokkinaan lead-kitaristi Craig Ross, joka on muovannut Kravitzin soundia vuosikymmenten ajan. Kravitz kiittelikin vuolaasti vuodesta 1991 rinnallaan kulkenutta ”veljeään”.

Kravitz on noin neljäkymmentä vuotta liikkunut vaivattomasti rockin, funkin ja soulin välillä ja välimaastossa. Hänen äänensä on edelleen 62-vuotiaana valtavan ilmeikäs ja se toimii loistavasti niin karheissa rockvedoissa kuin rauhallisissa tunnelmoinneissa.

Vuoden 2014 syntikkapohjainen ralli The Chamber sai yleisön tanssimaan, jonka jälkeen Kravitz esitteli kymmenhenkisen bändinsä. Rumpali Kayser sai jälleen aivan valtavat suosionosoitukset. Bändiesittelyn jälkeen Kravitz tiputteli useita suurimpia hittejään ja hallin tunnelma muuttui selvästi. Konsertti muuttui tavallaan tapahtumaksi, kun It Ain’t Over ’Til It’s Over, Again, American Woman ja Fly Away seurasivat toisiaan.

Kun vuoden 1991 Are You Gonna Go My Wayn maailmankuulu kitarariffi vihdoin tärähtää ilmoille Veikkaus-areenalla yleisö mylvii, kännykkämeri nousee videokuvaamaan ja lehtereitä myöten rocktaiteen rakastajat nousevat jaloilleen – osa tanssiakseen ja juhliakseen, osa nähdäkseen paremmin. Intensiivinen ja painava veto saa yleisön levitoimaan ja tajuan, että harva rock-kappale omaa tällaista voimaa kolmenkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen.

Lenny Kravitz säästää vuoden 1989 debyyttilevyltään peräisin olevan kohokohdan encoreksi. Noin 20-minuuttisen Let Love Rulen aikana Lenny kiertää turvamiesten kanssa koko permannon nousten välillä miksauspöydän tuntumaan pystytetylle pienelle B-lavalle. Palattuaan päälavalle Kravitz houkuttelee tuhannet ihmiset illan toiseen yhteislauluun. Hetkeksi rock-ikoni bändeineen liittyy vielä mukaan, poistuakseen sitten lavalta jättäen jälkeensä hymyilevän ihmismassan.

Teksti: Sami Lommi