Etsi
Tuttujen suomalaisten tanssitaitoja on saatu ihastella jo 13 kautta.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa hurmannut Janne Talasma kertoo Ilta-Sanomille, että osallistumattomuus ei ole hänestä itsestään kiinni.
Näyttelijä Pete Lattu on tuttu Salatut elämät -sarjasta, mutta hän ei arkaile myöskään uusia tv-haasteita.
Virpi Sarasvuo ja Sami Helenius tanssivat tiensä suomalaisten sydämiin.
Mestaruudesta taistelevat kolme tähtiparia.
Niklas Hagman ja Kia Lehmuskoski joutuivat jättämään tanssimisen kesken koronavirustartunnan vuoksi.
Yksikään jäljellä olevista tanssipareista ei enää putoa kilpailusta, ja finaali käydään kaksiosaisena.
Sunnuntai-illan erikoisohjelmassa muisteltiin TTK-historian täyden kympin tansseja. Antti Tuiskun ja Ansku Bergströmin freestyle ihastuttaa yhä.
Tanssii tähtien kanssa -semifinaalilähetys on peruttu. Sarjan fanit saavat kuitenkin nauttia tanssiesityksistä tulevanakin sunnuntaina.
Tiedotteen mukaan työryhmään kuuluvalla henkilöllä on todettu koronatartunta.