Kaikki artikkelit

Maailman vaarallisinta elokuvaa tehtiin yhteensä 11 vuotta. Tuona aikana yli 70 ihmistä joutui leijonien, tiikereiden ja muiden kissapetojen raatelemaksi, mutta yksikään eläin ei loukkaantunut.
Sarah Clark kertoo, että oli jäämässä pian tapahtuneen jälkeen äitiyslomalle.
Asiakas ei ollut tyytyväinen antamansa tipin määrään ja korjasi asian.
Netissä leviää kuva naamioidusta lentolehtisestä, jonka vuoksi seitsemänä päivänä viikossa töitä paiskiva nuorukainen joutui pettymään.
Tippaamiskulttuuri voi vaihdella eri Euroopan maiden välillä huomattavankin paljon.
Tarjoilija sai kokea uskomattoman hetken erään asiakkaan antaessa hänelle suuren määrän rahaa koulua varten.
Amerikkalainen pappi oli sitä mieltä, ettei hänen pidä maksaa ravinolassa tippiä, koska hän maksaa sitä jo Jumalalle 10 prosenttia tuloistaan kirkkoveron muodossa.