Etsi
Museon mukaan Rihanna tulee saamaan toisen nuken museon kokoelmiin vielä myöhemmin tänä vuonna.
Näyttelijä Leonardo DiCaprion ympärillä velloo suhdehuhuja tämän tästä.
Lähteen mukaan näyttelijä on parhaillaan hyvin kiireinen työskennellessään useiden projektien parissa.
Riita syttyi ennen hiljattain menehtyneen rap-artistin kunniaksi pidettyä muistotilaisuutta.
Hailie Scott on ollut yhdessä puolisonsa Evan McClintockin kanssa vuodesta 2016
Näyttelijä Ben Affleck näytti varsin ikävystyneeltä Grammy-gaalassa, mikä sai Twitter-käyttäjät riemastumaan.
Pop-tähti on kahminut Grammy-palkintoja jo vuosituhannen vaihteesta alkaen.
Vuosittain järjestettävä Grammy-gaala keräsi jälleen musiikkimaailman kärkinimet saman katon alle, joten pukuloisto oli taattu.
Koomikko Trevor Noah nähtiin Grammy-gaalan juontajana.
Sauli Koskinen nähtiin kritiikkivyöryn kohteeksi joutuneen Hengaillaan-ohjelman avausjakson kilpailijana.