Kuva: AOP

Leonardo DiCaprio yhdistettiin 19-vuotiaaseen malliin - lähde kertoo suhteen laadusta

08.02.2023 10:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijä Leonardo DiCaprion ympärillä velloo suhdehuhuja tämän tästä.

Näyttelijä Leonardo DiCaprio, 48, nähtiin hiljattain viettämässä aikaa mallina tunnetun Eden Polanin, 19, kanssa. Yhteisen ajanvieton myötä mediassa lähtivät liikkeelle huhut kaksikon välisestä suhteesta. 

Viihdesivusto E! News:n saamien tietojen mukaan suhdehuhut eivät pidä paikkaansa. 

- Leo ja Eden sattuivat istumaan juhlissa vierekkäin ja viettivät aikaa samassa seurueessa. Jos Leo sattuu istumaan jonkun vieressä tai juttelemaan jonkun kanssa, se ei tarkoita, että hänellä olisi suhde henkilön kanssa, lähde toteaa julkaisulle. 

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Erottuaan viime elokuussa puolisostaan Camila Morronesta, 25, on DiCaprio viettänyt aikaa muun muassa malli Gigi Hadidin, 27, kanssa. Viime viikonloppuna näyttelijä nähtiin kuitenkin useissa juhlissa yksin. 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun DiCaprion ympärillä leimahtavat suhdehuhut liekkeihin yhteisen ajanvieton seurauksena. Viime joulukuussa näyttelijä nähtiin poistuvan ravintolasta yhdessä näyttelijä Lorenzo Lamasin, 65, tyttären Victoria Lamasin, 23, kanssa. 

Myös tuolloin nimetön lähde kiisti suhdehuhut. Lorenzo kommentoi joulukuussa tyttärensä ja DiCaprion suhteen tilaa. 

- He ovat vain ystäviä, mutta hän [Victoria] on ihastunut, Lorenzo totesi suhteesta. 

Lue myös: Leonardo Dicaprio jälleen suhdehuhujen keskellä - tapaileeko mies 23-vuotiasta näyttelijää?

Lue myös: Lähde paljastaa yksityiskohtia Leonardo DiCaprion ja Gigi Hadidin suhteesta - "Gigi on hullaantunut"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat