Etsi
Kolmen lapsen äiti lisäsi Instagram-tililleen kuvan, jossa poseeraa yhdessä esikoisensa kanssa. Seurapiirikaunotar jakoi seuraajiensa iloksi myös oman lapsuuskuvansa.
Uudet Kurkota tähtiin ja Sano se taas -kappaleet julkaissut Jukka Poika paljastaa tulevan kesän olevan kiireinen, sillä vientiä työn puolesta riittää.
Ihon huolellinen kuorinta ennen itseruskettavan levittämistä takaa tasaisen lopputuloksen. Myös kynnet tulisi muistaa pyyhkiä puhtaaksi tuotteen levittämisen jälkeen.
Esimerkiksi itsevarmuus, seikkailunhalu ja omaperäiset tanssiliikkeet ovat asioita, jotka voivat saada ihastumisen tunteet syttymään.
Esimerkiksi liian tiukka dieetti ja rasvojen karsiminen pois ruokavaliosta hidastavat painon putoamista.
Australiassa asuva tatuointitaiteilija ja pin-up-malli suosittelee sosiaalisen median lakkoa myös muille.
Laulaja kertoi perheenlisäyksestä lauantai-iltana Instagram-tilillään.
Seksi seinää vasten tai jalat kumppanin olkapäillä voi tuntua nautinnollisen sijaan vain epämiellyttävältä.
Yhteisen laatuajan väheneminen, lisääntynyt riitely ja omien tarpeiden etusijalle priorisoiminen kertovat hiipuvasta rakkaudesta.
Näyttelijä ja laulaja Samuli Edelmann kertoo Ilta-Sanomille pettyneensä Louhimiehen tapaan toimia ohjaajana.