Suomen huutokauppakeisari -ohjelman pariskunta Heli ja Aki Palsanmäki viettivät talven Espanjassa. He ovat palanneet Suomeen ja Hirvaskankaalla on järjestetty jo kevään ensimmäisiä huutokauppoja.
Tänään lauantaina 2. toukokuuta on edessä vähän erikoisempi huutokauppa. Jo ajankohta poikkeaa totutusta, koska Palsanmäkien huutokaupat on järjestetty perinteisesti perjantaisin.
Lauantaisessa huutokaupassa on otettu huomioon myös vapunaika, jolloin muun muassa pukeudutaan erikoisiin asuihin.
– Huutokauppaan tulijat tällä viikolla saa hullutella asun kanssa ja vapun hengessä pukeutua keneksi tahansa. Lauantaina paras asu palkitaan paikan päällä raadin toimesta. Palkintona 50 € rahaa, paljastaa Heli yhden huutokauppapäivän erikoisuuden.
Julkaisun mukaan huutokauppa kuvataan televisioon ja portit avautuvat tänään kello 12.30. Huutokauppa käynnistyy kello 14.
– Mahdoitteko huomata, kuinka Papukin availi jo ääntään lauantaita varten videon lopulla, kirjoittaa Heli vielä perheen Papu-koirankin päässeen videolle mukaan.
Aki esittelee Helin julkaisemassa videoissa asuja, jotka sopivat myös päivän teemaan. Ehkä hän pukeutuu itse niistä johonkin esimerkiksi Elviksen tai Supermiehen asuun?
Jos upotus ei näy, saa sen auki tästä.